"Oh, aivan. Minulla on eräs hyvin rakas ystävä, johon sinun tulee tutustua. Hän ei voinut saapua talon ollessa niin täynnä, sillä hän on rampa, ja tullessasi hän oli poissa. Hän on eräs mrs. Lacy".
"Lacy! En sellaista nimeä näillä seuduin muista".
"He saapuivat sinun lähdettyäsi Intiaan — Oxfordista. Hänen miehensä kuoli siellä, ja leski luullakseni menetti osan varoistaan. He ostivat Mäntylän Bassettin tien varrelta. Hän on hyvin miellyttävä nainen, ja me pidämme suuresti heistä kumpaisestakin".
"Etkö häntä leskeksi sanonut?"
"Hänellä on tytär. Sanoinhan toki sen, rakkaani?"
"Loiskahteleeko tyttö lohilammikkoihin ja kikatteleeko ja 'Oih, majuri Cottar!' ja sen semmoista?"
"Ei ollenkaan. Hän on ihan hiljainen tyttö ja hyvin musikaalinen. Hän on käynyt täällä harva se päivä nuottikirjoineen — hän nimittäin säveltääkin; ja hän työskentelee yleensä kaiken päivää, joten sinä et —"
"Mirjamistako puhutte?" tokaisi isä saapuen paikalle. Äiti vetäysi kyynäspään ulottuville hänestä. Georgien isässä ei ollut mitään hienotunteisuutta. "Oh, Miriam on herttainen tyttö. Soittaa taitavasti. Ratsastaakin taitavasti. Hän on oikea huonekunnan lemmikki. Hänellä on ollut tapana nimittää minua —" kyynäspää teki tehtävänsä, ja isä sulki suunsa tietämättömänä, mutta aina kuuliaisena.
"Mitä nimityksiä on hän teille antanut?"
"Kaikenmoisia hellittelysanoja. Minä pidän Miriamista kovasti".