"Kuulostaa juutalaiselta — Miriam".
"Juutalaiselta! Sano ennen itseäsi juutalaiseksi. Hän on
Herefordshiren Lacyjä. Kun hänen tätinsä kuolee —" taas kyynäspää.
"Etpä sinä hänestä vilahdustakaan tiellesi saa, Georgie. Hän puuhailee soittelussaan tai äitinsä vaalimisessa kaiken päivää. Etkö sitäpaitsi olekin menossa kaupunkiin huomenna? Luulin sanoneesi jotakin opiston iltakokouksesta?" äiti puhui.
"Kaupunkiinko nyt! Mitä joutavia!" Vielä kerran tukittiin isän suu.
"Ajattelin sellaista hiukan, mutta en ole siitä aivan varma", vastasi talon toivo. Miksi yritteli äiti saada häntä poistumaan sen johdosta että joku musikalinen tyttö ja tämän rampa äiti olivat tulossa vieraisille? Hän ei pitänyt siitä että tuntemattomat naikkoset käyttivät hellittelynimityksiä hänen isälleen. Hän tahtoi tarkata noita tunkeiluhaluisia, jotka olivat olleet kunnassa vasta seitsemän vuotta.
Kaiken tämän luki riemastunut äiti hänen kasvoistaan, itse pysyen suloisen puolueettoman näköisenä.
"He saapuvat tänne tänä iltana päivälliselle. Lähetän vaunut heitä noutamaan. Eivätkä he viivy enempää kuin viikon".
"Kenties lähden kaupunkiin. En ole vielä oikein päättänyt". Georgie loittoni epäröiden. Opistolla oli ilmotettu pidettäväksi esitelmä ampumavarain määrästä kenttäpalveluksessa, ja puhujana oli mies jonka väitelmät enimmin ärsyttivät majuri Cottaria. Sitä varmasti seuraisi kiihkeä väittely, ja hän ehkä yltyisi puhumaan. Ehtoopäivällä hän otti vapansa ja lähti lohenmullojen pariin ajatuksiansa selvittämään.
"Hyvää kalaonnea, rakkaani!" toivotti äiti terassilta.
"Pelkään ettei sitä tule, maammo. Kaikki nuo kaupungin miehet, ja tytöt eritoten, ovat vieneet kaloilta viikoiksi ruokahalun. Ei heistä yksikään toden teolla välitä kalastamisesta. Hyppivät ja hoilaavat rannalla ja ilmaisevat jokaiselle kalalle puolen penikulman piirissä mitä aikovat tehdä, ja sitte viskaavat sille pörröisen kärpäsen. Totisesti, pelottaisi se minutkin, jos lohenmullo olisin".