Mutta asiat eivät olleet niin hullulla tolalla kuin hän oli olettanut. Mustat hyttyset tanssivat vedenpinnan yläpuolella, ja vesi oli huolellisesti puhdistettu. Kolmen neljännesnaulan painoinen kävi kiinni heti toisella heittämällä ja sai hänet innostumaan, ja hän siirtyili alas virtaa, kyyristellen kahilain ja angervojen takana, hiipaillen pensaspyökkiaidan ja jalan levyisen äyräänkaistaleen välillä, mistä hän saattoi tarkastella pyydystettäviänsä niiden voimatta erottaa häntä taustasta; vatsallaan lojuen hän viillätteli sinervää täkyä sivuttain sorapohjan heikoissa varjoissa yli kaareutuvien puiden alla. Hän oli tuntenut kalastusvetensä perinjuurin neljän jalan korkuisesta asti. Pohja-liekojen katveessa kyräilevät vanhat ja viisaat, kuten jonkun pyörteensilmän niskassa vaahdon alla laiskasti tärppivät lihavat venkaleetkin, joudutti vuoronsa jälkeen tuhon omiksi käsi joka nokkelasti jäljitteli liehuvaa kärpästä. Niinpä siis näki Georgie olevansa viiden penikulman päässä kotoa silloin kun hänen olisi pitänyt olla päivälliselle pukeutumassa. Emännöitsijä oli pitänyt hyvää huolta siitä ettei hänen pojunsa tyhjin käsin matkaan lähtisi, ja ennen kuin kävi vaihtamaan täkyä valkeaksi perhoseksi hän istahti oivallisen punaviinin ääreen voileipineen, joiden höysteenä oli kaikkea sellaista mitä ihailevat naiset valmistavat eivätkä miehet koskaan ota huomatakseen. Sitten takaisin, samalla nähden saukon kaivelevan simpukoita, kaniinien tekevän partioretkiä apilasniittyyn pyökkimetsän laidassa ja poliisimaisen hiiripöllön syöksevän pikku päästäisen niskaan, kunnes kuu kumotti täytenä ja hän irrotti vapansa liitoksista, lähteäkseen kotiin hyvin muistissa säilyneitä pensas-aidan aukkoja käyttäen. Hän kiersi talon taakse, sillä vaikka hän olisi saattanut rikkoa kaikkia muita sääntöjä milloin tahansa, niin oli hänen lapsuutensa laki loukkaamaton: kalastamasta tultua mentiin sisälle eteläisestä puutarhaveräjästä, puhdistauduttiin ulommassa pesuhuoneessa ja esiinnyttiin vanhempiensa ja parempiensa näkyvissä vasta pukua vaihdettuansa.
"Puoli yksitoista, totisesti! No, pannaan urheilun syyksi. Eivät he minua kuitenkaan ensimäisenä iltana tavata tahtoisi. Luultavasti ovat levolla". Hän livahti vierashuoneen avoimien ikkunain ohitse. "Ei, eivätpä olekaan. Niillä näyttää siellä olevan ylen mukavaa".
Hän näki isänsä istumassa omalla erikoisella tuolillaan, äitinsä omallansa, ja pianon ääressä istuvan tytön selkäpuolen. Puutarha näytti kuutamolla puolittain jumalaiselta, ja hän kääntyi astelemaan pitkin ruusulehtoa polttaakseen piipullisen.
Alkusoitelma päättyi, ja ilmaan liiteli ääni jollaista hän lapsuudessaan oli sanonut "kermaiseksi" — täyteläinen, eheä kontra-alto; ja tämän laulun hän kuuli, tavu tavulta:
Sa tunnetko tien yli purppuranummen,
joll' yksi vain lyhty hohtaa,
sen tien joka Armon Kaupunkiin
sinut Unten rannasta johtaa —
missä kärsivä saa kivut unhottaa
eik' äiti ikävöi lastaan?
Mut meitä — sääli meitä, oi! —
mut meitä valvovia, oi! —
meit' uksella Unten Kaupungin
käy polisi Päivä vastaan!
Kukin uupuen heittää jo kirjan ja kruunun
ja kahleet ja auran ja kulkee
tuon taipalen Armon Kaupunkiin,
jonka uksen jo vartija sulkee,
on palkkana työn heillä kylvyssä yön
näin sielu ja ruumis kastaa:
mut meitä — sääli meitä, oi! —
mut meitä valvovia, oi! —
meit' uksella Unten Kaupungin
käy polisi Päivä vastaan!
Yli purppuranummen me katsoa saamme,
mist' unten armaus alkaa,
yli vilkaista Armon Kaupunkiin,
sinne vain emme astua jalkaa!
Me hyljeksityt sen muureja nyt
liki pääsemme ainoastaan:
mut meitä — sääli meitä, oi! —
mut meitä valvovia, oi! —
meit' uksella Unten Kaupungin
käy polisi Päivä vastaan!
Viimeisen soinnun häipyessä hän tunsi kitalakensa kuivaksi ja tuntemattomien valtimoiden takovan sitä vastaan. Emännöitsijä, joka oli saanut päähänsä että hän oli pudonnut jokeen ja vilustunut, odotteli portailla antaakseen hänelle hyviä neuvoja, ja kun toinen ei häntä nähnyt eikä mitään vastannut, niin hän vei sisälle niin hurjan viestin, että äiti saapui koputtamaan hänen makuukamarinsa ovelle.
"Onko mitään tapahtunut, rakkaani? Harper sanoi luulevansa ettet ollut —"
"Ei ole mitään hätänä. Ei minua mikään vaivaa, maammo. Älä minusta ole huolissasi".