"Sävelenhän sinä, kultaseni, vain olet sepittänyt, vai kuinka?"
"Sanat myös, maammo. Sen varmasti tiedän", väitti Georgie säihkyvin silmin.
Ei, tyttö ei tiennyt.
"Niin, kyllä sanatkin olivat minun". Miriam puhui verkalleen, sillä hän tiesi kiihtyneenä sammaltavansa.
"Mutta miten saatoit sen tietää, Georgie?" tiedusti äiti niin ihastuneena kuin olisi armeijan nuorin majuri ollut seurassa nokkeluuttaan näyttelevä kymmenvuotias.
"Jotenkuten olin siitä varma. Hoo, paljonkin minussa sellaista on, maammo, mitä et ymmärrä. Näyttääpä kuin olisi tulossa kuuma päivä. Lähtisittekö ehtoopäivällä ratsastamaan, neiti Lacy? Voimme lähteä liikkeelle teetä juotuamme, jos teitä haluttaa".
Miriam ei mitenkään kehdannut kieltäytyä, mutta ken tahansa nainen saattoi nähdä ettei hän ilahtunut ollut.
"Sepä soveltuukin oivallisesti, jos Bassettin tietä lähdette. Silloinhan minun ei tarvitsekaan lähettää Martinia kylään", virkkoi äiti äänettömyyttä keskeyttääkseen.
Kuten kaikilla hyvillä järjestäjillä oli äidilläkin yksi heikkoutensa — ainainen halu pikku tempuilla säästellä hevosia ja ajoneuvoja. Miesväki hänen huonekunnassaan valitti hänen tekevän heistä tavallisia kantajia, ja perheessä kulki kaskuna, että hän kerran isomman metsästysseurueen liikkeelle lähtiessä virkkoi isälle: "Jos sattuisit saamaan ammutuksi otuksenne lähellä Bassettia, rakkaani, ja jollei ole kovin myöhäinen, niin viitsisitkö pistäytyä lankapuotiin ja katsoa saako sieltä tämän väristä?"
"Sen tiesin olevan tulossa. Et sinä, äiti, milloinkaan tilaisuutta hukkaan heitä. Jos on kala tai matkakirstu haettavana, niin en suostu". Georgie nauroi.