"Sorsa vain. Mallettilla osaavat niitä laittaa kovin maukkaita", vastasi äiti yksinkertaisesti. "Eihän siitä ole sinulle vaivaa, vai mitä? Meillä on kevyt päivällinen yhdeksältä, kun on niin kuuma".
Pitkä kesäinen päivä venyi vuosisadoiksi; mutta vihdoinkin oli teevehkeet tuotu nurmikolle, ja Miriam ilmestyi esille.
Hän oli satulassa ennen kuin Georgie ehti apuansa tarjoamaan, hypähtäen kepeästi kuin lapsena ponyn selkään Kolmenkymmenen Penikulman Ajotaipaleelle lähdettäessä. Päivä piteli puoliansa armottomasti, vaikka Georgie laskeusi kolmasti maahan etsimään olemattomia kiviä Rufuksen kaviosta. Ilmipäivällä ei voi yksinkertaisiakaan asioita haastella, eikä se ollut yksinkertaista mikä Georgien mielessä pyöri. Hän siis heittäysi harvapuheiseksi, ja Miriam tunsi vuoroin huojennusta vuoroin ylenkatsetta. Häntä suututti se että tuo iso kohelo tiesi hänen sepittäneen laulunsa sanat; sillä vaikka neito voi laulaa salaisimmatkin haaveensa julki, niin ei häntä haluta nähdä miehisen ilkkujan niitä polkevan. He ratsastivat Bassettin kapealle punaisilla tiilillä lasketulle kadulle, ja Georgie keksi jos jotakin pulaa tuon sorsan ostamisessa. Lopuksi oli se käärittävä juuri sellaiseen kääreeseen kuin hän tahtoi, ja kiinnitettävä satulaan juuri yhdellä ainoalla tavalla, vaikka kello kävi yhdeksää ja he olivat penikulmien päässä päivälliseltä.
"Meidän täytyy joutua!" tuskaili Miriam kyllästyneenä ja suutuksissaan.
"Ei ole suurtakaan hoppua; mutta me voimme oikaista Dowheadin nummen poikitse ja päästää ratsut ruohikkoa pitkin laukkaamaan. Siinä säästämme puoli tuntia".
Hevoset hypähtelivät lyhyttä, tuoksuavaa nurmea pitkin, ja viivyskelevät varjot keräysivät laaksossa heidän laskettaessaan laajan kanervikon yli. Huomaamatta kiihtyi vauhti myyränreikien uhalla; Rufus odotteli kohteliaasti Miriamin Dandyä nummen loivan rinteen harjanteella. Sitten rinnakkain he ratsastivat alas kahden penikulman mittaista vierua tuulen viuhuessa heidän korvissaan, kahdeksan kavion täsmällisessä poljennossa ja kuolaimien kepeästi kilahdellessa.
"Hei, tuo oli reipasta!" huusi Miriam kiristäessään ohjakset tasangolle tultua. "Dandy ja minä olemme vanhat ystävykset, mutta en luule milloinkaan parempaa vauhtia kiitäneemme".
"Kuitenkin olette parina kertana kiitänyt nopeammin".
"Todellakin? Milloin?"
Georgie kostutti huuliaan. "Ettekö muista Kolmenkymmenen Penikulman Ajotaivalta — minun seurassani — kun 'Ne' ajoivat takaa — hietikkotiellä meren oikealla puolella — rientäessämme nummen lyhtypatsaan luo?"