Tyttö henkäisi rajusti. "Mitä — mitä tarkotatte?" hän kiihtyneesti kysyi.
"Kolmenkymmenen Penikulman Ajotaivalta ja — tuota kaikkea muuta".
"Tarkotatte —? En laulanut Kolmenkymmenen Penikulman Ajotaipaleesta mitään. Varmasti en. En ole kertonut ainoallekaan elolliselle olennolle".
"Mainitsitte poliisi Päivää ja lyhtyä nummella ja Unten kaupunkia. Se kaikki liittyy yhteen, nähkääs — se on sama maa — ja oli helppo nähdä missä olitte ollut".
"Hyvä jumala! — Se liittyy yhteen — liittyy tietysti; mutta — minä olen ollut — te olette ollut — Oi, kävellyttäkäämme, tahi putoan!"
Georgie asettui hänen kohdalleen ja pidätti vapisevalla kädellään Dandyn askeleita. Miriam nyyhki niinkuin hän oli nähnyt luodin satuttaman miehen nyyhkivän.
"Ei ole mitään hätää — ei mitään", kuiskasi Georgie heikosti. "Mutta — mutta totta se on, sen tiedät".
"Totta! Olenko järjiltäni?"
"Et, ellen ole minäkin. Koetahan miettiä rauhallisesti hetkinen.
Miten saattaisi kukaan tietää Kolmenkymmenen Penikulman
Ajotaipaleesta, jos hän ei sitä kulkenut olisi?"
"Mutta missä? Mutta missä? Sanokaa!"