Sinä iltana, rakkaani, he söivät villiä lammasta, joka oli käristetty kuumilla kivillä ja maustettu villillä ruoholaukalla, ja villisorsaa, joka oli täytetty villillä riisillä ja villillä ajuruoholla ja villeillä koriandereilla, ja villin härän luuydintä ja villejä kirsikoita ja villejä grenadilloja. Sitten mies paneutui levolle tulen ääreen, tyytyväisempänä kuin konsanaan, mutta nainen jäi istumaan kammaten hiuksiaan. Hän otti lampaan lapaluun — ison litteän lapaluun — ja katseli siinä olevia kummallisia merkkejä; sitten hän heitti enemmän puita tuleen ja loihti. Hän teki maailman Ensimmäisen Laulavan Loihdun.
Vetisissä Villeissä Viidakoissa kokoontuivat kaikki villit eläimet katsomaan kaukaa kajastavaa tulenloistetta, ja ne ihmettelivät mitä se mahtoi merkitä.
Silloin Villi Hevonen polkaisi villillä kaviollaan ja sanoi:
»Oi Ystäväni, oi Viholliseni, miksi Mies ja Nainen ovat tehneet tuon suuren tulen tuohon suureen luolaan, ja mitä vahinkoa siitä on meille?»
Villi koira kohotti villiä kuonoaan ja vainusi käristetyn lampaan hajun ja sanoi:
»Minä menen sinne ja katselen ja tarkastelen ja kerron, sillä luulen, että se on hyvää. Kissa, tule mukaani.»
»Enkä!» vastasi Kissa. »Minä olen Kissa, joka kulkee itsekseen, ja kaikki paikat ovat minulle yhdentekevät. En tahdo lähteä mukaasi.»
»Sitten emme enää ole ystäviä», sanoi Koira ja juoksi luolalle. Mutta kun se oli juossut jonkun matkaa, sanoi Kissa itsekseen:
»Kaikki paikat ovat minulle yhdentekevät. Miksen minäkin menisi ja katselisi oman mieleni mukaan?» Ja se hiipi Villin Koiran jäljestä hiljaa, hyvin hiljaa ja kätkeytyi paikkaan, josta se saattoi kuulla kaiken.
Kun Villi Koira oli ehtinyt luolan aukolle, nosti se kuivunutta hevosen nahkaa kuonollaan; ja haistoi käristetyn lampaan ihanaa hajua. Nainen, joka katseli lampaan lapaluuta, kuuli sen tulevan ja nauroi sanoen: