Villi Koira ryömi luolaan ja pani päänsä Naisen helmaan ja sanoi:
»Oi Ystäväni ja Ystäväni Vaimo, minä autan Miestäsi metsästyksessä päivällä ja yöllä vahdin luolaanne.»
»Ahaa!» sanoi Kissa, joka kuunteli. »Tuo on hyvin typerä Koira.»
Ja se meni takaisin läpi Vetisten Villien Viidakoiden, viskellen villiä häntäänsä ja vaeltaen villissä yksinäisyydessään. Mutta se ei puhunut kenellekään mitään.
Kun Mies heräsi, sanoi hän:
»Mitä Villi Koira tekee täällä?»
Ja Nainen vastasi:
»Sen nimi ei enää ole Villi Koira vaan Ensimmäinen Ystävä, koska se on oleva ystävämme iankaikkisesta iankaikkiseen. Ota se mukaasi mennessäsi metsälle.»
Seuraavana iltana nainen leikkasi suuren sylillisen tuoretta, vihreätä ruohoa ja kuivasi sen tulen loisteessa niin, että se haisi vasta niitetyltä heinältä ja istuutui luolan aukolle ja punoi hevosennahasta riimun; sitten hän katseli lampaan lapaluuta — litteätä leveää lapaluuta — ja loihti. Hän teki maailman Toisen Laulavan Loihdun.
Villeissä Viidakoissa kaikki villit eläimet ihmettelivät, minne Villi
Koira oli joutunut, ja Villi Hevonen polkaisi kaviotaan ja sanoi: