»Oi Kissa, sinä olet yhtä viisas kuin ihminen; mutta muista, ettei sopimusta ole tehty Miehen ja Koiran kanssa, enkä tiedä, mitä he tekevät palattuaan kotiin.»
»Mitä se minua liikuttaa?» sanoi Kissa. »Jos minulla on sija lämpimän tulen ääressä luolassa ja saan maitoni kolmasti päivässä, en välitä siitä, mitä Mies ja Koira tekevät.»
Illalla Miehen ja Koiran tultua metsältä Nainen kertoi koko jutun sopimuksesta, ja Kissa istui sillä välin hymyillen tulen ääressä. Silloin Mies sanoi:
»Niin, mutta se ei ole tehnyt mitään sopimusta minun kanssani eikä kaikkien jälkeeni tulevien kunnon Miesten kanssa.»
Sitten hän riisui molemmat nahkasaappaansa ja otti pienen kivikirveensä (siinä oli kolme) ja haki puunkappaleen ja piilun (siinä oli viisi), ja hän pani ne riviin ja sanoi:
»Nyt me teemme oman sopimuksemme. Jollet pyydystä hiiriä ollessasi luolassa iankaikkisesta iankaikkiseen, niin minä heitän sinua näillä viidellä esineellä, milloin vain sinut näen, ja niin tekevät kaikki jälkeeni tulevat kunnon Miehet.»
»Ahaa», sanoi Nainen, joka kuunteli, »tuo on hyvin ovela Kissa, muttei niin ovela kuin Mieheni.»
Kissa laski nuo viisi esinettä (ne näyttivät sangen kovilta) ja sanoi:
»Minä pyydystän hiiriä, ollessani luolassa iankaikkisesta iankaikkiseen; mutta yhä minä olen Kissa, joka kulkee itsekseen ja kaikki paikat ovat minulle yhdentekevät.»
»Ei minun läsnäollessani», sanoi Mies. »Ellet olisi sanonut noita viimeisiä sanoja, olisin pannut nuo esineet pois iankaikkisesta iankaikkiseen, mutta nyt heitän sinua molemmilla saappaillani ja pienellä kivikirveelläni (yhteensä kolme) milloin hyvänsä sinut tapaan. Ja niin tekevät kaikki jälkeeni tulevat kunnon Miehet!»