Kiihtyneenä muistellessaan Waingungan rannassa käytyä taistelua hän huusi viime sanat äänekkäästi, ja kaislikossa hätkähti villi puhvelilehmä polvillensa, tuhahtaen: "Ihminen!"
"Uhh!" sanoi Mysa, villi puhvelihärkä (Mowgli kuuli sen kääntyvän liejukossaan), "tuo ei ole ihminen. Sehän on Seeonee-lauman karvaton susi. Tällaisina öinä se juoksentelee edestakaisin."
"Uhh!" vastasi lehmä, kurottaen päänsä jälleen rouhimaan kaislaa, "minä luulin sitä ihmiseksi".
"Usko minua. Hoo, Mowgli, onko vaaraa?" ammui Mysa.
"Hoo, Mowgli, onko vaaraa?" kiusoitteli poika. "Siinä kaikki mistä Mysa piittaa: Onko vaaraa? Mutta mitä piittaisitte te Mowglista, joka vaeltaa viidakossa öisin vartioimassa?"
"Kuinka kovaa se huutaa!" sanoi lehmä.
"Niin ne huutavat", vastasi Mysa halveksivasti, "jotka ruohotukon nyhtäistyänsä eivät tiedä mitenkä sen söisivät".
"Vähemmästä kuin tällaisesta", Mowgli voihkaisi itsekseen, "vähemmästä kuin tällaisesta minä juuri viime sadekautena kutkutin Mysan liejukostansa liikkeelle ja ratsastin hänellä halki suon kahilapäitsillä". Hän ojensi kätensä taittamaan joustavaa kahilankortta, mutta veti sen huoahtaen takaisin. Mysa yhä hartaasti jauhoi märepalaansa ja pitkä ruoho repeili lehmän ylettyviltä. "En aio kuolla täällä", hän jupisi vihoissaan. "Mysa, joka on yhtä verta Jacalan ja sian kanssa, pilkkasi minua. Lähdenpä nevan tuolle puolle katsomaan, mitä eteeni tulee. En ole kuuna päivänä juossut moista kevätjuoksua — kuumissani ja kylmissäni yhtähaavaa. Ylös, Mowgli!"
Hän ei voinut vastustaa kiusausta varkain hiipiä kaislikon läpi Mysan luo ja kutkuttaa häntä puukkonsa kärjellä. Iso vettä noruva härkä tempautui lietteestään kuin räjähtävä pommi, Mowglin nauraessa niin että hänen oli pakko istuutua.
"Sano nyt, että Seeonee-lauman karvaton susi kerran paimensi sinua,
Mysa", huusi hän.