"Susi! Sinä?" myrähti härkä polkien mutaa. "Kaikki viidakko tietää, että sinä olit kesyn karjan paimen — sellainen ihmisen kakara, jollainen tuolla vainioitten ääressä tomussa parkuu. Sinä viidakon väkeä. Mikä metsästäjä olisi käärmeen tavoin matanut iilimatojen seassa ja mutaisen pilan — shakaalin pilan — vuoksi häväissyt minua lehmäni edessä? Tule tukevalle maalle, niin minä — niin minä"… Mysan suu vaahtosi, sillä hänellä on melkein pahin sisu, mitä viidakossa tavataan.
Silmiensä ilmeen vähääkään muuttumatta Mowgli katseli hänen puhkumistansa ja huohotteluaan. Saadessaan äänensä kuuluviin mutaroiskeessa hän kysyi: "Mikä ihmislauma pesii täällä rämeitten varrella, Mysa? Tämä on minulle uutta viidakkoa."
"Mene sitten pohjoiseen", möyrysi vihainen härkä, sillä Mowgli oli sohaissut häntä kipeänlaisesti. "Tuo oli alastoman lehmipaimenen leikkiä. Mene kertomaan sitä kyläisille nevan reunaan."
"Ihmislauma ei pidä viidakkojutuista, eikä minun mielestäni, Mysa,
yhden lisäpiirron vuodassasi kannata joutua käräjillä kuultavaksi.
Mutta lähdenpä katsastamaan tuota kylää. Niin, minä lähden. Hiljaa nyt!
Eipä sinua viidakon herra joka yö paimentamaan tule."
Hän astahti rämeen reunassa hyllyvälle letolle, hyvin tietäen ettei Mysa sen ylitse ryntäisi, ja juoksuun lähtiessään nauroi härän suuttumusta.
"Voimani ei ole lopen hälvennyt", hän puheli. "Kenties ei myrkky ole tunkeutunut luuhun asti. Tuolla kiiluu matalalla tähti." Hän tähysteli sitä vakaasti kätensä kaukoputkeksi koukertaen. "Minut lunastaneen mullin kautta, Punakukkahan se onkin — Punakukka, jonka äärellä muinoin nukuin, ennen kuin edes saavuin ensimmäiseenkään Seeonee-laumaan! Kun nyt olen tuon nähnyt, niin palaan jo lopettamaan juoksuni." Räme päättyi laajaan tasankoon, jolla tuikutti yksinäinen tuli. Pitkään aikaan ei Mowgli ollut ihmisten hommista huolinut, mutta tänä yönä Punakukan kimmellys veti häntä puoleensa kuin uusi otus.
"Menenpähän vielä katsomaan lähemmältä", hän sanoi, "nähdäkseni minkä verran ihmislauma on muuttunut".
Unohtaen joutuneensa pois omasta viidakostaan, missä hän saattoi tehdä mitä halusi, hän asteli huoletonna kasteisessa ruohikossa kunnes saapui mökille, mistä valo pilkotti. Kolme, neljä luskuttavaa hallia rähähti ääneen, sillä hän oli kylän laiteilla.
"Hoo!" virkkoi Mowgli, istuutuen äänettömästi sitten kun oli vastannut kumealla sudenmurinalla, joka vaiensi rakit. "Tulkoonhan mitä tulee. Mowgli, mitä on sinulla enää tekemistä ihmislauman pesillä?" Hän hieroi huuliansa, muistaen toisen ihmislauman häätämänä saamansa kivenheiton.
Majan ovi avautui ja pimeään tirkisteli vaimo. Sisällä parkui lapsi, ja vaimo lausui olkansa yli: "Nuku. Shakaali siellä vain koirat herätti. Pian tulee aamu."