"Minut lunastaneen mullin kautta", tuumaili Mowgli itsekseen, "onpa kaikki tämä puhelu kuin toinen laumakäräjäin katselmus! No, jos olen ihminen, niin ihminen minun olla täytyy."
Joukko antoi tietä, kun vaimo viittasi Mowglin käymään mökkiinsä, missä oli punainen kiillotettu makuulavitsa, iso savinen jyväkirstu, kannessa lystikkäitä korkokuvioita, puolikymmentä vaskesta taottua keittoastiaa, pienessä komerossa hindulainen jumalankuva ja seinässä todellinen kuvastin, jollaisia pikku kolikosta myydään maalaismarkkinoilla.
Mowgli sai pitkän kulauksen maitoa ja leivän kannikan, ja Messua laski kätensä hänen päänsä päälle ja katseli häntä silmiin; sillä hän ajatteli, että kenties oli hänen poikansa tosiaankin palannut viidakosta, minne tiikeri oli hänet vienyt. Hän siis maanitteli: "Nathoo, oi Nathoo!" Mowgli ei osoittanut tuntevansa nimeä. "Etkö muista, kun annoin sinulle uudet kenkäsi?" Hän kosketti pojan jalkaa, ja se oli melkein kuin sarvea. "Ei", hän sanoi kaihomielin; "eivät ole nuo jalat koskaan kenkiä käyttäneet, mutta kovin suuresti olet Nathoon näköinen, ja ollos poikani".
Mowgli oli rauhaton, hän kun ei ollut milloinkaan majaillut katon alla; mutta vilkaistessaan oljista punottuun kattoon havaitsi hän milloin hyvänsä kykenevänsä repäisemään itselleen tien ulos, jotapaitsi ikkunassa ei ollut saranoita. "Mitä on ihmisestä mihinkään", hän jupisi lopulta, "ellei hän ihmisen puhetta ymmärrä? Minä olen nyt yhtä tyhmä ja mykkä kuin ihminen olisi meidän parissamme viidakossa. Minun täytyy oppia heidän puhettansa."
Hän ei suotta ollut sutten seurassa oppinut matkimaan kauriiden kutsuntaa ja pienen villisian röhkimistä. Niin pian kuin Messua siis sanankin äänsi, matki sitä Mowgli melkein virheettömästi, ja ennen pimeäntuloa tiesi hän jo monen esineen nimet ympäristöstään.
Pulaa syntyi levolle menosta, Mowgli kun ei suostunut nukkumaan noin pantterinloukun näköisessä karsinassa kuin mökki oli, ja kun ovi suljettiin, läksi hän ikkunasta ulos. "Tehköön tahtonsa mukaan", neuvoi Messuan mies. "Muista, että hän ei tietenkään tähän asti ole vuoteella nukkunut. Jos hän on todellakin lähetetty poikamme sijaan, niin hän ei karkaa."
Mowgli siis oikaisihe pitkään puhtoiseen ruohikkoon kentän laitaan, mutta hän ei ollut vielä silmiänsä ummistanut, kun pehmeä harmaa kuono tönäisi häntä leuan alle.
"Phui!" virkkoi Harmaa Veikko (hän oli emo Jolkan penikoista vanhin).
"Kehno palkinto on tämä kahdenkymmenen mailin hölkästä jäljilläsi. Sinä
haiset puunsavulle ja karjalle — kerrassaan jo kuin ihminen. Herää,
Pikku Veikko: tuon uutisia."
"Jaksavatko viidakossa hyvin?" kysyi Mowgli häntä syleillen.
"Kaikki paitsi Punakukan kärventämät sudet. Kuulepas nyt. Shere Khan on luikkinut etäälle metsästämään, kunnes hänen turkkinsa kasvaa jälleen, sillä hän on pahasti korventunut. Palatessaan hän vannoo upottavansa luusi Waingungaan.