"Kaksipa siinä mieltä. Minäkin olen tehnyt pikku lupauksen. Mutta hyvä on aina uutisia saada. Olen tänä iltana väsyksissäni, — kovin väsyksissäni uusista asioista, Harmaa Veikko, — mutta tuohan minulle aina uutisia."
"Ethän unohda, että olet susi? Eiväthän ihmiset sinua saa sitä unohtamaan?" urkki Harmaa Veikko huolestuneesti.
"En ikinä unohda. Muistan elämäni ajan, että rakastan sinua ja kaikkea luolamme väkeä; mutta muistan myöskin, että minut on häädetty laumasta."
"Ja että sinut voidaan häätää toisestakin laumasta. Ihmiset ovat vain ihmisiä, Pikku Veikko, ja niiden puhe on kuin lammikon sammakoiden puhetta. Taas tänne alas tullessani minä odottelen sinua bambutiheikössä laitumen liepeessä."
Kolmeen kuukauteen tuon yön jälkeen Mowgli tuskin kertaakaan poistui kylän veräjältä, niin uutterasti hän opiskeli ihmisten menoja ja tapoja. Ensin hänen oli käytettävä vaatetta uumillaan, ja se kiusasi häntä kamalasti; sitten hänen piti oppia tuntemaan raha, jonka merkitystä hän ei ollenkaan tajunnut, ja harjoitella kyntämään, jota hän katsoi aivan hukkatyöksi. Ja kylän pikku lapset härnäsivät häntä aika lailla. Onneksi oli viidakon laki opettanut hänet säilyttämään malttinsa, sillä maltista riippuu viidakossa elämä ja elanto; mutta heidän tehdessään pilaa hänestä, kun hän ei yhtynyt leikkeihin tai lennätellyt leijoja tai kun hän äänsi jonkun sanan väärin, pidätti häntä rusentamasta heitä ainoastaan se tieto, ettei kelpo metsästäjä voinut alentua tappamaan pieniä alastomia penikoita.
Hän ei vähääkään tuntenut omaa voimaansa. Viidakossa hän tiesi itsensä petoihin verraten heikoksi, mutta kylässä ihmiset sanoivat, että hänellä oli sonnin voima. Hänellä ei ainakaan ollut käsitystäkään siitä, mitä pelko oli, sillä kun kylän pappi kertoi hänelle jumalan temppelissään suuttuvan hänelle, jos hän söi papin mangoja, niin hän sieppasi jumalankuvan, toi sen papin asuntoon ja pyysi pappia suututtamaan tämän, jotta hän saisi sen kanssa tapella. Häväistysjuttu oli hirmuinen, mutta pappi vaiensi hälyn, ja Messuan mies maksoi kasan hopeaa jumalan lepyttäjäisiä.
Eikä Mowglilla ollut aavistustakaan Intian ankarasta kastijaosta. Kun savenvalajan aasi kuukertui savikuoppaan, niin Mowgli kiskoi sen hännästä ylös ja auttoi ruukkujen sälytystä matkalle Khanhiwaran markkinoille. Puistattavaa oli tuokin, sillä savenvalaja on alhaissäätyinen ja hänen aasinsa vielä viheliäisempi. Papin toruessa Mowglia uhkasi tämä sitoa hänetkin aasin selkään, ja pappi selitteli Messuan miehelle, että Mowgli oli mahdollisimman pian toimitettava työhön; ja kylän päämies ilmoitti Mowglille, että hänen piti huomisaamuna lähteä puhvelinpaimeneksi.
Mowglipa oli tuosta hyvillään; ja sinä iltana, tavallaan kylän palvelijaksi päästyänsä, hän läksi piiriin, joka keräytyi aina iltaisin eräälle muurauslavalle ison viikunapuun alle. Tässä iltaseurassa pakinoitsivat tupakkaansa tuprutellen päämies, yövartija, kylän kaikki juorut tietävä parturi ja kylän metsästäjä, vanha Buldeo, jolla oli muskettiluikku. Latvaoksilla istuivat apinat rupattelemassa, ja lavan alla oli kolo, missä asusti cobra, ja tämä sai joka ilta pikku vadillisen maitoa, sillä hän oli pyhä. Vanhukset istuivat puun juurella jutustaen ja isoja huqa-vesipiippujansa pöllähytellen myöhään yöhön asti.
He juttelivat ihmeellisiä tarinoita jumalista, ihmisistä ja aaveista, ja Buldeo vielä ihmeellisempiä viidakon petojen tavoista, kunnes piirin ulkopuolella kyhjöttelevien pienokaisten silmät pullistuivat kuopistaan. Useimmat kertomukset koskivat eläimiä, sillä olihan viidakko aina heidän ovellaan. Hirvet ja villisiat tärvelivät heidän laihojaan, ja silloin tällöin kaappasi tiikeri ihmisen hämärissä kylän porttien näköpiiristä.
Mowgli luonnollisesti tunsi heidän tarinoitsemiansa seikkoja, ja hänen täytyi käsin peitellä nauruansa, hartiat hytkyvinä, kun Buldeo muskettia polvillansa poikkiteloin pidellen siirtyi toisesta merkillisestä jutusta toiseen.