EVERSTI. Sinä koetat kasata mahdollisimman paljon vaikeuksia minun eteeni. Sinä nautit kun saat näyttää, kuinka huonolla kannalla Grindaksen asiat ovat, sinä suorastaan hekumoit ikävyyksissä. Ihmettelen vain sitä, ettet ole jo kysynyt sudenpyynnistäni mitään, sinä kun niin tarkkaan vainuat minun vastoinkäymiseni.
MARIA. Koska saan, niin kysyn — minkätähden pyynnin kävi hullusti?
EVERSTI (kiivaasti). Minkätähden! Niin, piru ja hänen enkelinsä, minkätähden! Sano se. Miksi kaikki menee minulta pirstoiksi tähän aikaan? Sää oli kuin tilattu sudenhoukuttelua varten. Täysikuu, ei pilvenhattaraa taivaalla, hiljainen tuuli. Minä lähden liikkeelle oikeaan aikaan. Jo Myllymäellä kuulen susien ulvontaa. Puolta tuntia myöhemmin olemme jäällä. Minä poljen ja nipistän porsasta, kunnes se kiljuu täyttä kurkkua. Ajelemme edestakaisin vanhoilla paikoilla. Ei yksikään häntyri suvaitse näyttäytyä: hiljaa ne myöskin pysyivät. Minä poljen enemmän, ja nassu panee parastaan: se oli surkea ääni, jonka olisi pitänyt kuulua peninkulman päähän joka taholle. Mutta ei. Sudet olivat kuin poispuhalletut — näytti meistä, kunnes yhtäkkiä näimme niitä viisi tai kuusi kappaletta aivan kintereillämme. Olimme lähellä rantaa, ja puiden alla oli hämärää, mutta joka tapauksessa minä sain yhden niistä kirotuista pedoista varmasti tähtäimeeni. Silloin — (Jyskyttää kiivaasti tuoliaan.) Juuri kun minun piti laukaista, tuli pimeä. Niinkuin kynttilä olisi puhallettu sammuksiin. Pilvi oli noussut ja peitti kuun.
MARIA (kuin lapselle, mutta ilman ylimielisyyttä). Oi, kuinka ikävää.
Ehkä huomenna on parempi onni.
EVERSTI (nauraa katkerasti). Susista minä viis, piru soikoon. Yksi sinne tai tänne, ei se minua liikuta, olen minä tarpeeksi niitä ampunut eläissäni. Mutta mistä se pilvi tuli, Mari, sen minä tahtoisin tietää. Hetkistä aikaisemmin taivas oli kirkas, sen minä näin.
MARIA. Eversti on voinut erehtyä.
EVERSTI. Minä en erehtynyt. Enkä minä puhu vain tästä kerrasta — kaikessa mitä minä nykyään teen, tai oikeammin sanoen aion tehdä, tulee tuommoinen musta pilvenkokka väliin. Kuka ne lähettää, Mari? Minä en aio tyytyä siihen, minä olen sotilas ja tahdon puolustaa itseäni. Minä tahdon tapella, tapella ketä vastaan hyvänsä, joka hyökkää aina kimppuuni väijyksistä, olipa se sitten perkele tai —
MARIA (kohottaa kätensä). Ei pitemmälle, eversti.
EVERSTI (tuijottaa häneen, tarttuu rintaansa, on vaiti).
MARIA. No, kuinka sitten kävi metsästyksen?