MARIA. En.
EVERSTI. Hitto. Oletko odottanut sitä?
MARIA. Olen. Viime päivinä olen kyllä odottanut.
EVERSTI. Kenties suorastaan toivonut. Ja minä nauta ja pölkkypää kun en ole hoksannut sitä ennenkuin tänä iltana.
MARIA (vaientaa hänet katseellaan). Koko viime ajat olen sitä odottanut. Olen nähnyt teidän häijyytenne kasvavan päivästä päivään, nähnyt kuinka levottomuus ajoi teitä pahemmasta pahimpaan. Teidän sydämenne on niin täynnä myrkkyä että sen täytyi vuotaa ylitse.
EVERSTI. Tiedätkö että koko paikkakunta pitää sinua minun jalkavaimonani?
MARIA (luo silmänsä maahan). Kuulin sen äskettäin.
EVERSTI. Ja kuitenkin olet tyynesti jäänyt minun talooni.
MARIA. Lähtöni tai jäämiseni ei riipu vieraista ihmisistä.
EVERSTI. Vaan minun käytöksestäni. Mainiota. On kuin lukisi hartauskirjaa. (Vaiti hetkisen.) Luuletko sinä niinkuin kylän talonpojat, että minä olen hullu?