MARIA. Se oli sinä vuonna, jolloin minä synnyin.
EVERSTI. Minä heittäydyin sotaan niinkuin saukko pulahtaa mereen. Mutta kaikki kävi aivan toisin kuin olin ajatellut. Minä yritin kunnostautua, nousta muiden yläpuolelle, löytää suuren tilaisuuden — mutta oli kuin huono onni itse olisi istunut edessäni satulassa. Saavuin liian myöhään perille tai läksin liian aikaisin, minä olin urhoollinen ja kestävä, mutta en saanut tehdyksi mitään jota tuhannet muut eivät tehneet yhtä hyvin. Moskova paloi, suuri armeija lähti pakoon, me voitimme taisteluissa ja taisteluitta, voitimme perin pohjin, mutta minusta se tuntui kirvelevältä tappiolta. Minä en ollut voittanut mitään tai kyllä sentään hiukan, ylenin yhden asteen ja sain ristin rintaani, ensimmäisen noista. (Osoittaa ritarimerkkejä.) Sitten majailimme pitkän aikaa Puolassa, ja siellä — — (Vaikenee.)
MARIA. Mitä siellä tapahtui?
EVERSTI. Siellä minä löysin Hirsipuumiehen. Se osui tielleni.
MARIA. Kaikkea on olemassa ympärillämme. Me itse valitsemme.
EVERSTI. Sinä tuomitset. Se on helppoa, sinulle. Et tunne kunnianjanoa, ei mikään polta niinkuin se. Ostin Hirsipuumiehen eräältä kuolemaantuomitulta juutalaiselta, köyhältä rabbiinilta, joka oli nuoruudessaan ostanut sen oppiakseen ymmärtämään heidän pyhien kirjojensa hämärät kohdat, joita ei kukaan osannut enää selittää. Nyt hän vapisi tuskasta peläten kuolevansa Hirsipuumiehen omistajana ja rukoili minua ostamaan sen. Enkä minä epäröinyt kauaa.
MARIA (huudahtaen). Niin, niin. Muu ei ole mahdollista…
EVERSTI (voimakkaasti). En epäröinyt kauaa. Vain hinta tuotti vaikeuksia, sillä kaikki maailman rahalajit olivat jo aikoja sitten käyneet liian suuriksi. Rabbiini oli suorittanut siitä kulauksen likaista Weichselin vettä, ja minä keksin antaa hänelle hiekkajyväsen, jonka poimin maantieltä ja jonka hän kätki huolellisesti kauhtanansa taskuun. Sitten ojensin käteni ottaakseni Hirsipuumiehen, mutta hän pidätti minua ja sanoi, että toivomus oli ensin lausuttava.
MARIA (hiljaa). Luulen tietäväni kuinka se tuli kuulumaan. Valtaa.
EVERSTI. Oikein, mitäpä muuta. Valtaa hallita ihmisiä. Ja sen sanottuani hän antoi minulle Hirsipuumiehen. (Pistää kätensä povitaskuun ja ottaa sieltä Hirsipuumiehen, katselee sitä kauan ja laskee sen sitten pöydälle. Maria katsoo sitä tuskaisin silmin.) Kun ratsastin kotiin sinä iltana, niin juutalainen riippui jo eräässä tienvarren poppelissa. Voin nähdä hänet vieläkin edessäni: rasvaiset kiharat liehuivat ja väljä kauhtana lepatti tuulessa. (Tutisee kuin vilutaudissa.) Kieli pisti mustana ulos suusta: oli kuin hän olisi näyttänyt sitä minulle.