MARIA. Mutta kaksi latinan sanaa minä ymmärrän oikein, paremmin kuin oppineimmatkaan oppineet.
EVERSTI. Hoo, ja ne ovat?
MARIA. Pater ignotus. Ne ovat papinkirjassani.
EVERSTI (säpsähtää hänen äänensävyään). Älä sure sitä, Mari. Sinä olet puoliverinen kuten minäkin — niin niin, vihkiminen ja sen semmoinen ei mitään merkitse, veri vain. Minun isälläni oli niinsanottu huono maku, hän nai talonpoikaistytön. Mutta minusta tämmöinen puoliveri on hyvä, se antaa ihmiselle niin mainion levottomuuden. Etkö ole huomannut?
MARIA (vältellen). En.
EVERSTI (tarkastaa julkeasti hänen vaillinaista pukuaan). Vai et. Sepä vahinko.
MARIA (ymmärtää hänen katseensa, peittää nopeasti povensa). Käskeekö eversti tuoda jotakin syötävää? Säilytyshuoneessa on kylmää ruokaa.
EVERSTI. Kylmää ruokaa? Vai sinä kehtaat tarjota minulle kylmää ruokaa? Oletko liian laiska sytyttämään tulta takkaan, kun minä tulen viluissani ja nälkäisenä metsältä?
MARIA. Ei, en minä laiskuuttani, en vain tullut sitä ajatelleeksi.
Kyllä minä heti —
EVERSTI. Anna olla. En minä tahdo mitään, en lämmintä enkä kylmää.
Yökättää kun ajattelenkin ruokaa.