MARIA (vaiti, katse tutkivana).
EVERSTI (kärsimättömästi). Kas niin, istu tähän. Minulla on jotain sanottavaa sinulle.
MARIA. En käsitä mitä everstillä voi olla minulle niin tärkeää sanottavaa, että minun pitää saada kuulla se keskellä yötä.
EVERSTI (lyö kätensä pöytään). Sinä et tässä määrää milloin minä saan puhua palvelusväkeni kanssa.
MARIA. Minua ei ole pestattu piiaksi tähän taloon. Muuttopäiväni voi olla huomenna, jos niiksi tulee.
EVERSTI (hillitsee itsensä vaivoin. Katselee Mariaa synkästi, sitten äkkiä melkein rukoilevasti. Äänettömyys. Maria astuu hitaasti sohvan luo ja istuutuu). Älä välitä siitä, mitä minä sanoin äsken, ne olivat vain ajattelemattomia sanoja.
MARIA. Minä olen ollut kolme kuukautta täällä Ylä-Grindaksessa.
EVERSTI. Mitä sinä sillä tarkoitat?
MARIA. Että minä tunnen everstin.
EVERSTI (pilkallisesti). Äläs! Vai sinä tunnet minut. Ruumiin ja sielun puolesta, perin pohjin?