— Mitä varten se sitten käy täällä joka yö?
— En minä tiedä, sanoi Hildur, — mutta sehän on hänen asiansa.
Meistä se on yhdentekevää. Hän on säntillinen maksaja.
Wilenius vaikeni, ja äkillistä mielijohdetta noudattaen hän siemaisi pitkän kulauksen lasistaan. Kyynelet nousivat hänen silmiinsä, niin väkevää oli juoma oudokseltaan.
— Miksi te annatte lampun palaa, vaikka on kuutamo, nyt kun öljy on niin kallista?
— Hän tahtoo, vastasi Hildur, — hän maksaa.
— Taitaa olla hyvin rikas, kun syytää rahoja sillä tavoin ympärilleen.
Hildur kumartui ja kuiskasi Wileniuksen korvaan hyvin hiljaa:
— Mandi sanoi eilen: Pitäis tappaa se ja ottaa rahat.
Wilenius nosti silmänsä.
— Herrajumala, lapsi, älä syökse itseäsi iankaikkiseen onnettomuuteen! Älä anna niiden toisten viekoitella itseäsi sellaiseen, jota ei voi millään enää auttaa.