— Kas niin, hän sanoi laskien kätensä alas, — nyt sinä alat taas näyttää ihmismäiseltä. Kunpa vain saisi pois tuon kauhean parran —
Albin vetäytyi äkisti taaksepäin.
— Ei ei, antaa parran olla. Ainahan se jonkin verran vie ihmisiä harhaan.
Tuli raskas hiljaisuus.
— Pane tupakaksi, sanoi Mari jotakin sanoakseen. — Ja lue sanomalehtiä jos haluttaa.
— Kiitoksia vain, vastasi Albin ja noudatti kehoitusta.
Alkoi hämärtää vahvasti. Sadepilvet ajelehtivat taivaalla valmiina milloin tahansa purkautumaan. Mutta Mari ei saanut lähdetyksi. Hän istui paikallaan ja ajatteli sitä katkeraa totuutta, ettei hän nyt uskaltanut pitkiin aikoihin suoda itselleen tällaista tuttavallista hetkeä Albinin kanssa. Kuinka hän asiaa kääntelikin, hän ei päässyt mihinkään siitä, että Fredrik oli tänä iltana ilmeisesti pitänyt hänen puuhaansa kovin merkillisenä. Ei ollut hyvä panna hänen luottavaisuuttaan toistamiseen liian kovalle koetukselle.
— Meidän pitää keksiä uusi kohtaamispaikka, sanoi Mari yht'äkkiä havahtuen ajatuksistaan. — Paikka joka on lähempänä kotia.
Albin nosti silmänsä sanomalehdestä, jota yritti lukea pimeästä huolimatta.
— Kernaasti minun puolestani, kunhan se vain on tällä puolella tietä, sillä en juuri halua kohdata ihmisiä.