Tässä Ernfred puuttui keskusteluun säyseällä tavallaan:
— Siitä on kyllä ollut puhetta, mutta vain noin ylimalkaan. Kirkonkylässä moni epäilee sitä ja tätä, mutta varmuudella ei mitään tiedetä.
— Ei ei, arveli Ollas, — mutta sietäisi ehkä sentään ottaa hiukan selkoa.
Ja sitten hän siirtyi tilausasioihin.
Prinsaksen Fredrik antoi lyhyitä ja nopeita vastauksia. Silloin ja silloin huonekalut voivat olla valmiina, niin ja niin paljon ne maksavat. Mutta hänen selvien ja täsmällisten sanojensa takana piili outoja, sekavia ajatuksia.
Hyvillään ja tyytyväisenä Ollaksen Henrik läksi matkaansa.
Mari kantoi solkkuämpäriä sikolättiin. Hän tyhjensi sen niin huolimattomasti, että toinen puoli meni maahan ja karjun selkään.
Fredrik lähestyi hitaasti. Mari näki hänen tulevan, näki sen tulevan, ja hän kohotti päänsä pystyyn ynseässä uhmassa.
— Mari, sanoi Fredrik, ja hänen äänensä vapisi, — meillä on ollut kaksi sellaista vanhaa kukkaskoristeista mukia. Missä toinen on?
— Toinen? Se särkyi tässä tuonoin.