— Näetkö sinä aaveita keskellä kirkasta päivää? vastasi Mari pilkallisesti. — Albinhan on kuollut, mitä tekemistä meillä enää on hänen kanssaan!
Fredrik vaikeni. Hän meni saranapöydän ääreen ja istuutui, pää käsien varassa. Hän oli väsynyt ja voimaton. Tämä oli liikaa, ja se oli tullut niin äkkiä. Hän ei nähnyt selvyyttä missään.
Marin silmät eivät päästäneet häntä näkyvistään sekunniksikaan. Verkalleen ja hiljaa hän vetäytyi porstuaan. Hän hengähti syvään muutamia kertoja, sitten hän astui päättävästi pihalle. Ikkunasta hän näki, ettei Fredrik ollut muuttanut asentoaan. Ja heti sen jälkeen, tuskin tietäen miten se oli tapahtunut, hän havaitsi juoksevansa kuin henkensä edestä tien takana olevaan metsään.
Nyt hän ei vilkaissut enää taakseen. Tulkoot, hän ajatteli, tulkoot kuinka suurena joukkona hyvänsä. Ne eivät tavoita minua, eivät tavoita meitä, Albinia ja minua, eivät ikinä, ikinä — —
Kostea sammal ja petolliset havuneulaset tekivät maan liukkaaksi. Tavantakaa hän lipesi ja kompastui, pari kertaa kaatuikin. Mutta eteenpäin hän riensi, hänestä tuntui kuin puut olisivat syöksyneet häntä vastaan ja hänen ohitseen. Tuossa oli kivi, joka oli ollut heidän uskollinen kätkö- ja kohtauspaikkansa, eilen vielä, eilen vielä… Tuolla väijyi suo, johon Albin oli kerran vajonnut ja ollut vähällä upota — — milloin se tapahtui - — milloin se tapahtuikaan — — monta vuotta sitten — — Albin oli silloin pieni ja eksyi — ja hän itse istui heinäniityllä odottaen poikaansa ruoan ja lämpimän kahvin ääressä — —
Minä en ole väsynyt, lauloi veri hänen ohimoissaan, en ole väsynyt, en lainkaan väsynyt. Eihän tämä ole mitään, kohta olen perillä, kunhan vain — — mitä nyt — —
Hän nousi vaivalloisesti. Oli kompastunut puunjuureen ja kaatunut, maannut kai pyörryksissä hetkisen. Hänen voimansa tuntuivat olevan loppumaisillaan. Vaikka kuinka yritti, ei hän voinut juosta, vain hoiperrella ja laahautua eteenpäin.
Tuolla, tuolla näkyi jo lato.
— Albin! hän huusi ravistaen ja kiskoen luukkua saadakseen sen auki.
— Albin, tule ulos!
Ei vastausta. Ja vasta nyt hän tuli ajatelleeksi, että Albin saattoi yhtä hyvin olla missä muualla tahansa tässä laajassa metsässä.