Johnnie Claësson vajosi taas ikkunan ääressä olevaan pehmeään nojatuoliin ja ryhtyi polttelemaan sikariansa.
— Sinulla on puuroa aivokopassasi, pikku Manja. Mistä minä saatoin tietää juuri sinun siellä olevan? Otaksukaamme että siellä olisi ollut joku toinen. Otaksukaamme että punakaartin esikunta olisi halunnut käväistä pikku visiitillä. Asuntomme nykyisen tilapäisen kalustuksen takia häveliäisyytemme kieltää meitä vastaanottamasta sellaisia vieraita, luulisin.
— Mutta, jatkoi Manja yhä samaan taisteluhaluiseen tapaan, — minulla on aseita kappani alla niin että kilisee joka toisella askelella, ja minä saan seisoa ja odottaa iankaikkisesti oven takana vain siksi, että sinä olet pelkuri. Sinä olet raukkamaisin mies mitä koskaan olen nähnyt.
Johnnie Claësson päätti sivuuttaa tämän epäystävällisen luonteenkuvauksen.
— Jahah, sanoi hän aivan tyynesti, — sinä olet siis kopannut hyvän saaliin tänä päivänä?
— Yhtä paljon kuin eilenkin, vastasi Manja lyhyesti. — Enempää ei voi kantaa päällänsä.
Hän avasi kappansa kiivain, hermostunein tempauksin. Eräs nappi irtautui ja vieri pitkin lattiaa, kunnes osui tuolinjalkaan ja pysähtyi.
Manja laski kätensä alas ja seurasi silmillään nappia. Johnnie
Claësson tuprutteli savupilviä sikaristaan.
— Ota nappi ylös! sanoi Manja käskevästi.
Johnnie Claësson oikaisi jalkansa ja vajottautui niin syvälle mukavaan tuoliin, että niskajakaus meni epäjärjestykseen hipaistessaan pehmeätä selustaa.