— Tarjouksia ja lupauksia meillä on paljonkin, vastasi nuori mies alakuloisesti, — mutta näyttää melkein siltä, kuin kaikki olisi vain tyhjää lorua.
— Niin niin, puuttui Johnnie vilkkaasti puheeseen. — Lihamyllyjä ei kasva puissa tähän aikaan, valkoisissa puissa, tarkoitan; niitä on niin peevelin vaikea kuljettaa ihan punikkien nokan editse. Se on vaarallista hommaa, voin teille kertoa.
Nuorukainen nosti kummastuneena silmänsä.
— Vaarallista, hän sanoi, — niin, herrajumala, hengen kaupallahan tässä ollaan joka päivä, jos niiksi tulee. Kysymys on vain siitä, onko asia mahdollinen vai mahdoton, ja minusta se on mahdollinen. Sen täytyy olla mahdollinen. Meidän täytyy saada kuularuiskuja Kirkkonummelle mihin hintaan hyvänsä. Muuten siellä menee kirkkaasti päin mäntyyn koko hoito.
Johnnie Claësson heristi korviaan.
— Anteeksi, kuulinko oikein? Sanoitteko "mihin hintaan hyvänsä"?
Nuori mies katseli häntä kirkkailla, ehkä liian kirkkailla silmillään.
— Sanoin kyllä. Muuten, ymmärrättehän itsekin millainen tilanne siellä on. Joka kymmenennellä miehellä on kivääri, muilla ei mitään. Ei yhtään kuularuiskua, tykeistä puhumattakaan.
Johnnie Claësson oli hetkisen vaiti.
— Te siis arvelette, että jokunen lihamylly muuttaisi tilannetta huomattavasti.