Herra Adolfsson heitti toistamiseen sikarinsa pois, ja nyt se sai jäädä.
— Se ei ole mahdollista! hän sanoi.
— Se ei ole ainoastaan mahdollista, se on tosiasia, vastasi Johnnie
Claësson.
Herra Adolfsson pisti kätensä housuntaskuun ja kilisteli avainkimppua.
— Niin, suokaa anteeksi, herra Claësson, mutta minusta on alkanut viime aikoina tuntua siltä, että te otatte tämän asian afäärin kannalta, pelkän geschäftin kannalta.
Johnnie Claëssonin sinertävällä parranpohjalla vilahti hymyn varjo.
— Ei mutta todellakin. Kas peijakasta. Vai sen te olette ottanut ja keksinyt. Enpä totisesti olisi uskonut sitä teistä.
— Niin, sanoi nuori mies hieman epävarmasti, — en voi sitä muulla tavoin selittää, ja nyt tämä viimeinen, neljäkymmentä tuhatta —
Johnnie Claësson hipaisi häntä ohimenevällä ja kuitenkin niin kaikkinäkevällä katseellaan.
— No niin, sanoi hän yht'äkkiä muuttuneella äänellä, — olettakaamme etten ole ottanut kantaakseni koko riskiä ja vaivaa ihan ilmaiseksi —