Vielä kerran nuori mies ajatteli Manjaa ja pidätti kättään, joka pyrki välttämättä lyömään. Hän riensi eteiseen ja kahmaisi päällysvaatteensa.

— Kuten sanottu, huomautti Johnnie Claësson, — minä odotan ensi torstai-iltaan, ennenkuin ryhdyn toimenpiteisiini. Nukkukaa asia selväksi. Huomenna olette jo tullut parempiin ajatuksiin ja torstaina olette täällä.

Robert Hedman kääntyi niin äkisti ovea kohti, että tuli antaneeksi
Manjalle voimakkaan tyrkkäyksen.

— Anteeksi, änkytti hän.

— Oo, sanoi Manja, — ei mitään. Minä sytytän valon porraskäytävään, että löydätte alas.

Ulkona porrastasanteella hän tarttui kiireesti Robert Hedmanin molempiin käsiin ja puristi niitä kovasti.

— Tulkaa huomenna kolmelta tavalliseen paikkaan, minä luulen voivani auttaa teitä.

Hän kuiskasi nämä sanat suu niin lähellä toisen korvaa, että huulensa melkein koskettivat hänen poskeaan.

Robert Hedman katsahti hämmentyneenä Manjaan, mutta ei saanut sanaa vastaukseksi. Hänessä oli jotakin karhumaista, kun hän harppoi alas portaita vähintään kaksi askelmaa kerrallaan.

Manja painoi yösähkön palamaan.