— Muistakaa että teidän pitää olla kotona ennen yhdeksää, hän huusi menijän jälkeen kovalla äänellä. — Ehkä on paras pistää juoksuksi.
Johnnie Claësson tuli Manjaa vastaan eteisenovessa. Hänen kasvonsa olivat näköjään välinpitämättömät.
— Mitä se pieni komedia merkitsi? virkkoi hän sillä äänellä, joka ennen muinoin oli tuntunut Manjasta niin kammottavalta. — Miksi varroit häntä eteisessä? Minusta tuntui, että te kuiskailitte siellä ulkona.
Manja katsoi häntä äärettömän tyynesti silmiin.
— Minä tahdoin vain suudella häntä, vastasi hän. — Enhän voinut tehdä sitä täällä sinun nähtesi.
Johnnie Claësson hymähti.
— Sinä olet tullut merkillisen nirsoksi viime aikoina. Vai oliko se hienotunteisuutta minua kohtaan?
Manja ymmärsi hänen rauhoittuneen. Hän meni keittiöön ja sytytti kaasuliekin teeveden alle. Johnnie tuli heti perästä; hän pureksi hermostuneesti paperossia.
— Olitko sinä uskotellut sille nulikalle, että me olemme naimisissa? kysyi hän irvistellen.
— Niin, vastasi Manja, — hän oletti sitä, ja minusta oli paras antaa hänen olla siinä uskossa.