Johnnie vanutti huuliensa välissä savukkeesta puraisemaansa paperipalaa.
— Nyt se räkänokka kulkee siellä ja kuvittelee eläneensä kokonaisen romaanin. Rouva Claëssonin rakastaja, se se joltain kuuluu, vai mitä? — kun istutaan ja kerskutaan toveripiirissä.
— Luule sinä mitä tahdot, sanoi Manja latoen konemaisesti teevehkeitä tarjottimelle.
Kaasukeittimen siniset liekit nuolivat ahnaasti emaljikattilan pohjaa. Sen tasainen, yksitoikkoinen suhina teki hiljaisuuden kahta tuntuvammaksi.
Kello löi viereisessä huoneistossa yhdeksän lyöntiä. Manja hengähti syvään.
— Minä toivon samaa, virkkoi Johnnie Claësson. — Olisi pahuksen harmillista, jos ne sieppaisivat hänet kiinni ennen torstaita.
Niinsanotun tarjoiluhuoneen kynnyksellä hän kääntyi ja lausui rakastettavalla äänellä:
— Ymmärtäväinen tyttö yhdistää hyödyn ja huvin. Pidä sinä kernaasti poikaa lämpimänä sill'aikaa kuin minä olen Turussa, mutta laitakin niin, että hän palaa järkiinsä. Se ei taida olla juuri epämieluisa työ, häh? Kuten näet, minä olen aulisluontoinen mies, mutta sittenpä pyydänkin päästä näkemästä hapanta naamaa, kun palaan kotiin.
II.
— Anteeksi, sanoi Manja melkein nöyrästi, — mutta kun te ette tullut —