Hän teki liikkeen hansikkaattomalla kädellään. Robert ei näyttänyt kuitenkaan sitä huomanneen.
— Hm, hän sanoi, — vaikeaa se on yhtä kaikki. Punaisen ajan alettua minä olen saanut olla mukana jos jossakin, minun on täytynyt ruveta tekemisiin ryssien ja punaisten ja huligaanien ja narinkkajuutalaisten kanssa, mutta eilispäivä oli sittenkin katalin. Mitään niin säädytöntä en ollut totisesti ennen kokenut. Se on lievä sana, voisi sanoa pahemmin. Kuinka herran nimessä te olette saattanut kestää vuosikausia sen ihmisen kanssa! Eikö teitä ole kiusannut ja kiduttanut nähdä —
— Voi, eikö ole kiduttanut!… parahti Manja hiljaa, intohimoisesti. — Lukemattomia kertoja päätin lähteä tieheni, mutta ei ole niin helppo tehdä suuria ja ratkaisevia asioita. Samoin oli myös viime aikoina kotona mieheni luona; päätökseni oli aikoja sitten tehty, mutta kuitenkaan en saanut lähdetyksi. Pitää saada apua ulkoapäin, pitää tulla jotakin mikä antaa lopullisen sysäyksen. Ja nyt luulen että apu on tullut —
Heidän katseensa eivät kuitenkaan yhtyneet. Ujousko vai pelko vai mikä sen lienee tehnyt, Robert tuijotti itsepintaisesti kirjakaapin puolityhjiin hyllyihin.
— Eilispäivä, jatkoi Manja, — eilispäivä antoi minulle lopullisen sysäyksen. Tiesin sen jo silloin kun te olitte siellä, kun me istuimme pöydän ympärillä ja hän uhkasi teitä. Siksi minun ei tarvinnut ajatella kuinka inhoittavaa se oli, minä tulin vain niin äärettömän iloiseksi.
— Se on enemmän kuin minä puolestani voin sanoa, puuttui Robert puheeseen äkillinen hymy huulillaan. — Minä en totisesti ollut iloinen, ja päällepäätteeksi sain juosta koko matkan kotiin. Riippui hiuskarvasta että ehdin perille.
— Niin niin, sanoi Manja innokkaasti, — minä seisoin ja katsoin kelloa ja laskin minuutteja. Nyt hän on siinä kulmassa, ajattelin, ja nyt siinä. Seurasin teitä koko matkan, vaikk'ette aavistanutkaan, mutta kun kello sitten löi yhdeksän meidän keittiön seinän takana, silloin minä tiesin myös, että te olitte onnellisesti perillä.
— Tiesitte —?
— Älkää naurako, minä tiesin sen todellakin. Saatan tuntea sellaisia asioita, jotka muiden pitää nähdä.
— Ohoo! Enpä olisi luullut rouva Claës… — Hän puraisi sanan poikki. Varjo vilahti Manjan kasvoilla, joiden ilmeet vaihtelivat nopeasti kuin auringonheijastukset juoksevassa vedessä.