— Äsh! mutisi Robert.
Näin kävi aina, kun Manja otti varovasti puheeksi nämä asiat. Hän tiesi, että Johnnie Claëssonin nimi ärsytti Robertia, ei ainoastaan Manjan entisyyden vertauskuvana, vaan myös siksi että siihen nimeen liittyi kysymys heidän lähimmästä tulevaisuudestaan, ja se kysymys täytyi ratkaista tänä päivänä. Niin tuskallinen kuin asia olikin, ei Manja voinut enää lykätä sitä tuonnemmaksi.
— Mikä päivä tänään on? hän aloitti väkinäisen hilpeällä kuulusteluäänellä.
— En aavista! Päivät ovat nykyään niin toistensa kaltaiset, ettei niistä voi parhaalla tahdollakaan pitää lukua.
— Kuinka voit niin sanoa! huudahti Manja.
— Tarkoitat —
— Eikö mikään ole sinusta muuttunut viime päivinä? Onko tämä tiistai aivan samanlainen kuin edellinen, etkö näe mitään erotusta?
— Tarkoitat meitä? Niin niin, luonnollisesti, mutta sehän on eri asia.
— Eri asia…, kertasi Manja. Mutta ei, sen ajatuksen hän työnsi luotaan, hän tahtoi pidättää näiden päivien onnentunnelman ponnistamalla kaikki tahdonvoimansa. — Mitä minun pitikään sanoman? Niin, tänään on siis tiistai, ja huomenna hän palaa matkaltaan.
Tällä kertaa viittaus ei tuntunut kuitenkaan tekevän epämieluista vaikutusta Robertiin. Päinvastoin, hän puhkesi puhumaan oikein hilpeästi: