Blomqvist kääntyi verkalleen häntä kohti.
— Eikö se ole hyvä? Etkö sinä ole tyytyväinen ja onnellinen, Manja?
Manja nousi ja katseli kauan erästä polttopiirustuksella koristeltua puukilpeä, jossa Lotta Svärd ja hänen soturimiehensä marssivat, hiukan kärventyneinä ääriviivoiltaan.
— Älä iloitse jos Saga on minun näköiseni, sanoi hän vastaukseksi.
Blomqvist katsoi häneen.
— Vai niin, hän sanoi. — Enkö saisi. En saisi, tarkoitat. Mutta näes, minä nyt kuitenkin iloitsen, siinä ei auta neuvot eikä viisaudet.
Hän katsoi kelloaan.
— Ei, jatkoi hän arkiäänellä, — pitää lähteä liikkeeseen.
Hän meni makuuhuoneeseen ja palasi tuoden kaksi avainta.
— Tästä saat avaimet, hän sanoi. — Ei siksi, että portti tai meidän ovi tapaisi olla lukittuna siihen aikaan vuorokautta, jolloin voi olla liikkeellä, mutta kaiken varalta. Niin että tiedät siis olevasi aina tervetullut tänne, tulitpa tai menit kuinka hyvänsä.