Tämän sanoessaan ei maanviljelysneuvos ollut vielä saanut kuulla, että Yhdistyksessä oli jo kiivaasti käyty hänen kimppuunsa, joka eli ylellisyydessä ja syötti aaseja ja koiria Velkkalassaan, vaikka köyhät kaupungeissa ja monin paikoin maallakin nääntyivät nälkään. Varapuheenjohtaja Räsänen oli esittänyt tämän kuvaavan näytteen yliluokan raa'asta ja sydämettömästä hävityssodasta aliluokkaa vastaan niin kiihkeästi ja niin erinomaisen havainnollisesti, että Velkkalan Aapo ja rengit olivat palanneet kotia mielessään jonkun verran hämärä, mutta samalla unohtumaton kuva Velkkalasta paikkana, missä vilisi porvarillisia verenimijöitä ja lihavia aaseja, puhumattakaan koirista, jotka muristen vartioivat kaikkea sitä vääryydellä hankittua omaisuutta.
Mutta maanviljelysneuvos keskusteli pehtorin kanssa, mitenkä Jolly Boyn työvoimaa parhaiten voitaisiin käyttää hyödyksi, ja he sopivat asiasta pian. Aasi oli annettava Aapon käytettäväksi puutarhan suurissa syystöissä, jotka menneinä vuosina olivat vaatineet hevosen pitkiksi ajoiksi.
Pehtori antoi määräyksensä puutarhurille ja puutarhuri edelleen
Aapolle.
— Taidatte aikoa pitää minua pilkkananne, sanoi Aapo, — mutta siitä ei tule mitään. Minä olen siihen liian viisas. Koettakaa onneanne muualla, missä on vähemmän ymmärrystä.
— Luuletko sinä ettei meillä ole tärkeämpää tehtävää kuin kujeilla sinun kanssasi, sanoi puutarhuri, joka sattui olemaan huonolla tuulella. — Asia on niin kuin sanoin. Pane toimeksi vain!
Aapo nauroi.
— Ei, jättäkää nyt tuo, minä en ole niin tyhmä kuin te kaikki tunnutte luulevan ja niinkuin ehkä näytän — mutta minkäs ihminen mahtaa ulkonäölleen? Ei, ihminen ei voi ulkonäölleen yhtään mitään, se on Jumalalta, niinkuin sanassa sanotaan, vaikka väliin täytyy melkein uskoa, että piru on jollain kumman tavalla ollut sormineen mukana pelissä, niinkuin esimerkiksi kun näkee tuon Tallukas-Kallen. Mitä minuun tulee, niin minussa taitaa olla vähän Jumalan käsialaa ja vähän pirun, ehkä puoliksi kumpaakin, mutta kyllä näkö teitä pettää pahasti, jos luulette, että minä ilman muuta astun takajalkoineni tuohon aasinloukkuun, jonka te olette minulle virittäneet.
— Mitä perhanaa! kiljahti puutarhuri. — Jollet usko minua, niin kysy pehtorilta.
E-ei, tuumi Aapo, niin yksinkertainen en ole. Tuon ne ovat yhdessä keksineet kyökissä saadakseen takanapäin nauraa minulle, mutta sitä he saavat odottaa.
Ja hän meni talliin hakemaan hevosta puutarhakärryjen eteen.