Hildur katseli häntä ymmällä.
— Mitä me voisimme tehdä, kun Olku määrää?
Ei, Hildur ei ollut hevillä suostutettavissa. Omasta puolestaan hän olisi mielellään antanut Wileniuksen istua heillä aamuun asti, mutta hän pelkäsi kovin mitä Olku sanoisi ehdotuksesta.
Oikun kanssa ei ollut helppo otella, hän saattoi raivota peloittavasti. Ryssäin aikana hän oli ollut kokonaisen torpedovenemiehistön ystävä, ja hänellä oli miehen kultakello muistona siitä yöstä, jolloin matruusit upottivat upseerejaan avantoihin Kruunuvuorenselän jäällä. Myöhemmin oli korkeissa asemissa olevilla punakaartilaisilla ollut tapana käydä hänen luonaan, ja hän oli auttanut heitä viimeiseen asti. Kun ei ollut ketään epäilyttävää henkilöä läheisyydessä, oli hänellä tapana kerskailla, että oli ampunut vähintään puolen tusinaa lahtareita joutumatta sittenkään kiinni. Tänä yönä hän oli juonut roimasti vieraan konjakkia, käveli ja laulahteli ja tanssi ruokapöydän ympärillä, mutta hänestä ei voinut koskaan tietää, milloin ilo kääntyi ihan hurjaksi kiukuksi.
— Sinun ei tarvitse katua sitä, Hildur, sanoi Wilenius tarttuen tytön käteen. — Saat rahaa minulta, jos hommaat niin, että minä saan olla ihmisten parissa tänä yönä. Minulla ei ole nyt mukanani, mutta pian saan maksun erään kahvilan huonekalujen korjaamisesta. Minä lupaan sen sinulle, ja sinun pitäisi tietämän, etten minä koskaan valehtele.
Ukon ääni vaikutti kai enemmän kuin hänen lupaamansa rahansaanti, josta ei ollut tämän varmempia takeita. Kuinka tahansa, Hildur meni.
Wilenius seurasi häntä muutaman askelen, mutta tyttö pyysi häntä odottamaan porttikäytävässä. Se oli viisainta, jos vastaus tuli kieltävä ja Olku sattui kimmastumaan.
Ukko käveli edestakaisin katukäytävän ja pihamaan väliä taukoamatta, omasta mielestään lukemattomia kertoja. Ulkona tuuli jatkoi huohottavaa, kiihkeätä kuiskailuaan, ja toisinaan viuhahti pimeässä holvissa, kun jokin puuska puristautui sitä tietä.
Entä jos tyttö ei tulekaan takaisin! Entä jos hän on sittenkin liian arka esittääkseen asian ja jää vain sisään toisten luo. — Sellaisia epäluuloja ehti jo nousta Wileniuksen mielessä pitkän odotuksen aikana.
Mutta kas, nytpä Hildur seisoi portailla. Ja hän viittasi
Wileniukselle, käski hänen tulla!