Tiira: Ei mitään; kuin keppikerjäläinen tuli minusta vanhuuden päivinäni. — Sinusta jotain toivoin ja sentähden kaikkeni uhrasin, vaan nyt… Ah! — Panee niin sydäntäkin pahasti…
Kalle: Älkää nyt… Tässähän tämä viina… Ottakaa tuosta…
Tiira: Ei ole ollut tapana merelle lähtiessä ryypätä, kun muutenkin siellä vaara uhkaa… Mutta oli menneeksi nyt… Eihän tämä yksi ryyppy nyt mitään pahaa tehne… (Juo).
Kalle: Hyvää se nyt tekee sydämellenne… kas, noin! — Ja kyllä minä koetan päästä Vapun suosioon… (Ryyppää myös.)
Tiira: Älä, älä… sinä poika…
Kalle: Ei yksi ryyppy minua ainakaan kaada, isä. — Niin, Vappu on minun vallattava… ja silloin, kaikki hyvin! — Olen kokenut Helsingissä yhtä ja toista, enkä minä kainostele… (Juo taas).
Tiira: Poika! — (Ottaa pullon pois.) Ja kuinka sinä nyt enää Vapun valtaat, kun hän on jo toisen?
Kalle: Hm! — tarkoitatko Yllin? Hm! kyllä tuollaiset nahkimukset on ennenkin saatu väistymään.
Tiira: En usko, että se nyt onnistuu. Onhan Vappu hänelle kuin kasvusiskokin.
Kalle: Oi, kyllä minä tiedän, isä… Eikä heidän välinsä sen pitemmällä ole, kuin minunkaan. Eiväthän he vielä ole edes kihloissakaan. Ja onhan papinkin edestä saatu morsian kääntymään! Ja keinoja on monenmoisia.