Joku pojista: Olipa se ankara isku! Ja Laatokka taas nieli uhrinsa.
Kalle: Niin! — Perttu jäi sinne tekemään selvää muusta… Ja kai ne munkit ovat jo siellä isänikin virottaneet…
Eräs poika: Lähdetäänpäs katsomaan, jos sieltä jo Perttukin perkautuu veneellä… Onhan nyt jo paljon tyyntynyt. (Nuoriso vetäytyy verkkaan ulos.)
Kalle (Vappu, Loviisa ja Mari vain jäävät): Niin, sillä lailla päättyi saaliin puolesta onnellinen matkamme. — Älkää nyt enää itkekö… Eihän se itkusta kumminkaan parane…
Vappu: Itken, itken kaiken ikäni…
Kalle: No, no, no! — Kyllä kaikki ikävä vielä painuu unhon syvään hautaan. Ja vielä iloitsetkin minun kanssani…
Loviisa: Minä jo arvelin, että jotain kummaa pitää teille sillä matkalla tapahtua, kun niin riitaisina Yllin kanssa läksitte…
Kalle: Oh! Se ei vaikuttanut vähääkään tähän onnettomuuteen. Mehän sen riidan jo melkeen kohta siellä sovimme.
Loviisa: … Ja viinapullokin kun matkaan tuli…
Kalle: Se myöskään ei näytellyt mitään osaa tässä murhenäytelmässä! Tai päinvastoin oli se meille hyödyksi yhdelle ja toiselle vilussa. Mutta ennen kaikkea Yllille! Melkeenpä se pelasti hänen henkensä vähän ennen hukkumistaan… Kun toinen veneemme sattui olemaan luostarin rannalla, karkasi toinen erään pyhiinvaeltajan käsistä. Ja nyt ei auttanut muu, koska myrskykin juuri silloin yltyi, kun lähteä uimalla vene takasin rantaan hakemaan. Ja minä olin juuri lähdössä sen tempun tekemään, kuin sitte Ylli kuitenkin kerkesi ennemmin… Ja siitä kylmästä kylvystä palattuaan teki hänelle viina hyvää…