Loviisa: Kaikki, koko meidän sakki…
Mari: Ajatelkaas! — Mutta Perttu edes jäi, ja…
Perttu (tulee): Perttu jäi…! Ja paljon muitakin jäi!
Mari: Oo! Siinäkö sinä jo…
Perttu: No, koita! En minä mikään haamu ole… Eikä hänkään! (Viittaa juuri ovesta tulevaa Ylliä.)
Loviisa: Oh! Yllikin… Ylli! (Rientää syleilemään.) Poikani, rakas lapseni! Sainhan sittekin edes sinut takasin! — Johan ajattelin, ettei Jumalan rangaistus voi olla niin suuri yhdellä kertaa…
Ylli: Niin, äiti! Monesti on kaikki ihan toisin, kuin luullaan! — Minä pelastuin sen luodon kivelle, johon kaaduimme. Ja siitä munkit minut viimein keksivät. Sillä en kyennyt enää huutamaankaan… Kalle oli juuri ehtinyt luostarin postiveneessä lähteä… Me läksimme vasta päivällä, ensin luostarissa virkistyttyämme.
Loviisa: Voi lapsi parkaa! — Mutta tule nyt… lähde tänne omalle puolellemme… Minä laitan sinulle… (Menee.)
Ylli: Missä Vappu?
Mari: Tuonne kamariin se tästä juuri… Ja Kalle on siellä lisää kertomassa…