Puhakka (tulee Haikosen kera. Haikonen menee suoraan portista kartanolle.)
Puhakka. No, laula, laula vielä sinäkin. Laula minulle tuutulaulu. Minä kellahdan tähän nyt nukkumaan…
Elli. Kylläpä sääsketkin teidät uneen hyrisevät kuin ennenkin. Antakaa niiden ensin vain kupata teistä vähän liikaa verta ja ihraa pois. (Menee).
Puhakka. No niinpä niin! — Mutta voi sun kangaspakka, kuinka hänestä tulisi komea akka! (Heittäytyy pitkälleen nurmelle.) Ehhee! Mutta ihmisen on hyvä olla yksinkin, niinkauan kuin ei toveria saa, — näin ikään! sanoi Häsän Jussikin, kun putkaan pistettiin! Mutta… Hm! Vai oli se poika kosassut… Ja sentään se Elli minulle niin komeaa oli… (Väättäen itikoita). No, eno, eno, eno! mihin meno, meno, meno? Tääll' on veno, veno, veno! — No, kaula keno, keno! Täällä veri virtaa kuin Teno! — Mutta ka! he, no! (Alkaa kuorsata. Unissaan). Niin… tuota… yksi kilo… Vai niin… mikä ilo… (Kuorsaa.) Hyvästi… Kiitos… Päivää… Mitä saisi luvan olla? Viidelläpennillä hiivaa… dynämiittia, — keikutusta… (Kuorsaa silloin tällöin).
Heikki ja Elli tulevat.
Heikki. — Ei! Niinkuin sanoin! Amerikkaan minä nyt lähden. Ja jos en saa mistään matkarahoja, niin menen laivamiehenä, — jolloin saan vielä vähän palkkaakin…
Elli. Heikki! älä tee tuota päätöstä…
Heikki. Kyllä! — Sen jo tein, ja pidän… Nyt Amerikka houkuttaa minua. Siellä koetan kunnostautua. Ja isäsikin saakoon kerran nähdä, että olen mies! — Mutta minusta tuntuu niin painostavalta nyt… Hervottaa niin…
Elli. Söitkin niin vähän…
Heikki. Eihän tällaisissa tunteissa ollut ruokahalua… Tuo pöhkä kuorsaa tuossa, että lehdet karisevat puista…