Elli. Ole… hän kuulee…
Heikki. Os! Ei hän heräisi, vaikka tuli polttaisi sormiensa päitä… Mutta olisikohan isäsi ajatellut häntä sinulle, kun hän minut niin jyrkästi kielsi…
Elli. Oh! — Eihän toki… älä luule! — Ja tuosta pölkkyliinistäkö olisi sitte maanviljelijäksi… Ha, ha, ha!
Heikki. Niin, mutta… hänellä on rahaa — jolla saa palkata työnjohtajan…
Elli. Olkoon vain… Ei isä sitä ajattele… Onhan meilläkin sitte jo rahoja… Mutta, kun maanviljelijä on isän ihanne… niin hän myös tahtoo minut naittaa maanviljelykseen innostuneelle miehelle…
Heikki. Niin kuulostaa… Ja voi etten minäkin näitä kahta lääketieteen tutkimis- tai ruumiin penkomisvuotta, lukenut agronoomiksi, eli opetellut talvetkin tunkionhautomissysteemiä. Niin ehkä nyt olisin onnistunut paremmin. — Ah! raukaisee niin… Suo anteeksi, että minäkin heittäyn tähän hetkeksi pitkäkseni, ennenkuin lähden… (Käy loikomaan).
Elli. Sinä et saa vielä lähteä. Sinun täytyy edes joku päivä olla meillä… Ja minä lähden nyt vielä isälle juttelemaan… Hän meni tuohon torpparin mökille… Toivotaan vielä parasta… Näytän nämä työpaperisikin hänelle… (Menee heiluttaen kättään.)
Heikki. Turhaan! .. (Nousee istumaan. Alkaa hyräillä. Sävel: Kun ystävä jätti…):
Voi eloni juoksu sä myrskyinen, voi toivoni taivas sä pilvinen! Miksi peitit tähteni johtavan, miksi kaasit purteni vakavan?
Hm! — mutta tuutulaulujakos minä tässä tuolle tynnyrille hyrisen… Ah! (Käy jälleen pitkälleen. Kuorsaisee tovin mentyä jonkun kerran. Unissaan) Otsaluu, sormiluu… nenäluu… häntäluu… Lääkäri, kanditaatti… Agronoomi, maanviljelijä… Luujauhoja… Tuomaskuonaa, Kainiittia… Kalisuolaa… Ameriikka… Elli… Elli…