(Hetken kuluttua tulee kaksi kurjasti puettua miestä arkaillen, hiipien.)
1:nen mies (ottaa pienen pullon, josta kostuttaa nenäliinaa. Pitäen sitä sitte nukkujain nenän edessä).
2:nen mies. St, älä paljoa heitä huumaa…
1:nen mies. Hips! Nyt he nukkuvat molemmat, kuin haot meren pohjassa… St… (Peräytyvät. — Puhakka kääntää ruumistaan.) St! — Karhu käänsi vain kylkeään…
2:nen mies. Mutta uskallammeko koettaa…
1:nen mies: Totta kai… Tässä lähettyvillähän meidän vähimmin luullaan piilevän… joten meitä ei täällä niinkään vainuta sen viime anastuksemme johdosta tuossa kirkon ääressä…
2:nen mies. No, — ja tällä turvonneella, on varmaankin myös turpeampi lompakko… (Ottaa Puhakan taskusta lompakon.)
1:nen mies. St, näytähän… (Ottaa rahat sen sisästä ja antaa arviolta puolet toiselle.) Ja tämä toinen lie vain tavallinen "keltanokka", ja niin ollen köyhä kuin muinoin teini. — Ja hän saakoon nyt edes tuon tyhjän massin… (Panee lompakon Heikin povitaskuun.) Ja nyt vaikka lännen kultamaille. St! (Menevät.)
Puhakka (unissaan hetken kuluttua.) Uh, ui, ui! — märkää on vesi… Uh! Ja savipohjahan tässä on… ui, ui, uh! (Kuorsaa taas.)
Heikki (hetken kuluttua unissaan). Kai minä nyt konetta lämmittää osaan… Osaanhan vaikka konetta käyttää… Kyllä!… Olenhan tutkinut ihmiskoneistoa… (Kuorsahtaa.)