Haikonen., Poikkeus! — Niinhän se sanoi isälleen tämä Vuohelaisen Yllikin! Ja kuitenkin mitä villittyä elämää hän siellä pääkaupungissa vietti, sen sijaan että olisi lukenut? Joi ja mässäsi! Ja teki sitä niin, että kohta on koko kotiväkensä keppikerjäläisiä… Isänsä lähetti rahaa ja rahaa vain, — ja muka pojan lukuihin…
Heikki. Ei minulla ole ollut rahaa sellaiseen. Ja vaikka olisi ollutkin, niin kohtuuden aisoissa olisin pysynyt. Mutta nyt olen päättänyt joka tapauksessa jättää lukuni.
Haikonen. Hm! no eikö lääkäriläksysi menneet päähäsi, vai…
Heikki. Eivätpä oikein menneetkään… Ja lisäksi se Pohjanmaan pappi, jonka luona nämä kesät olen ollut, ei luvannut minun opintojani enää kustantaa. Enkä muualtakaan lainaa saa… Ja vaikka nyt niin onnellisesti sattuisikin käymään, että rahoja saisin, niin mitäpä niitä lukuja päähän takomaan käyn, kun eivät oikealla ota mennäkseen… Lukekoot ne, joilla on terävämpi pää…
Haikonen. Kyllähän sinäkin pystyvä voit olla, mutta… Hm! — Muuttaisit ainetta… Ja kai se pappi vielä sinua auttaisi.
Heikki. Ei hän auta, kun ruumiin- tai hengenlääkäriksi lukemisessa! — Ja kuten sanoin, ei nyt enää siinäkään. — Ja alaa olenkin päättänyt muuttaa, mutta en lukemisessa…
Haikonen. Kyllähän se Elli on vähän sitäkin sanonut…
Elli (ja Eeva tulevat seisahtuen edemmäksi kuuntelemaan).
Heikki. Niin! Olen päättänyt muuttaa ihmisruumiin parantajaksi valmistumiseni, maankasvun parantajaksi ruvetakseni. Ja onko Elli senkin jo sanonut… Teillähän on paljon vielä perkausten tarpeessa olevia maita.
Haikonen. Hm, hm! Olenhan kyllä Ellin puheista vähän tuotakin aavistellut. Mutta ei sinusta ole minun maitteni kääntäjäksi, ja niin ollen ei myös vävyksenikään…