"Tiedättekö neiti, täällä on tapahtunut jotain kauheata!" huudahtaa Anisja äkisti tuolla erikoisella liikutetulla ja kuitenkin ikäänkuin tyytyväisellä äänellä, jolla palvelijat aina ilmoittavat tärkeitä uutisia, olivatpa ne mitä laatua hyvänsä.

"Mitä se on?" huutaa Veera ja hypähtää ylös vuoteeltaan. Hän ei vielä tiedä, mitä asia koskee, mutta hänen sydämensä aavistaa pahaa.

"Poliisi on viime yönä tullut herra Vasiltseffin luokse", ilmoittaa
Anisja.

7.

Kulovalkean tavoin levisi koko talossa tuo hirmuinen uutinen: Yöllä olivat kyytivaunut seisahtuneet Vasiltseffin portin edustalle ja niissä santarmiöversti sekä kaksi alempiarvoista suojelusenkeliä. Översti näytti Vasiltseffille suurta leimattua paperia, joka oli varustettu keisarillisella sinetillä ja sisälsi, että aatelismies Stepan Michailovitsch Vasiltseff oli yleiselle turvallisuudelle sangen vaarallinen henkilö, ja että kuvernööri senvuoksi, hänelle ylempää annetun vallan nojalla, ehdotti sanotulle Vasiltseffille, että hän vaihtaisi nykyisen oleskelupaikkansa kauniiseen vaikkakin hiukan kaukaiseen Vjatkan kaupunkiin. [Vjatka sijaitsee europpalaisessa Venäjässä, mutta itse Siperian rajalla. "Hallinnollista tietä" s.o. ilman tuomiota ja tutkintoa, ei venäläistä aatelismiestä voida karkoittaa Siperiaan, vaan täytyy hänelle osoittaa oleskelupaikka Europan Venäjällä, ja kun semmoisessa tapauksessa tahdotaan oikein päästä jostakusta, niin lähetetään hän Vjatkaan.] Kolme vuorokautta oli hänellä aikaa maallisten asioittensa järjestämiseen, mutta tämän ajan kuluttua oli suojelusenkelien määrä johdattaa hänet parempaan maahan.

Voidaan kuvitella, minkä vaikutuksen tämä tieto teki Vorontzoffin perheessä. Se joka pelästyi enin kaikista, oli kreivi itse. Hän kuului niihin, Venäjällä ei aivan harvinaisiin, ihmisiin, jotka suljettujen ovien takana voivat kopeilla, näytellä vapaamielisiä ja arvostella hallitusta, mutta niin pian kuin saavat nähdä vaaleansinisen santarmiunivormun pistäytyvän esiin näköpiiristä, ryömivät kuoreensa ja tulevat jälleen tsaarin nöyrimmiksi ja uskollisimmiksi alamaisiksi.

Esillä olevassa tilaisuudessa liittyi hänen synnynnäiseen pelkuruuteensa vielä lisäksi hyvin ansaittuja omantunnon soimauksia, — kuinka oli hän voinut sallia sellaista lähentymistä tyttärensä ja vapaa-ajattelijan välillä. Aina tähän silmänräpäykseen saakka ei Veeran isä ollut pienimmälläkään tavalla estänyt luottamusta yhä edelleen kasvamasta nuorimman tyttärensä ja Vasiltseffin välillä. Olihan Veera heidän tuttavuutensa alkaessa ollut ainoastaan lapsi ja käyttänyt esteettömästi ikänsä tuottamaa vapautta. Kun hän sittemmin oli kasvanut ja varttunut nuoreksi tytöksi, pysyi hänen seurustelunsa naapurin kanssa yhtä luonnollisena, yksinkertaisena ja yhtä puutteellisesti valvottuna kuin ennenkin, eikä kukaan perheestä nähnyt siinä mitään säädyttömyyttä. On kuitenkin luultavaa, että jos Vasiltseff olisi ollut asemaa ja omaisuutta puuttuva henkilö, olisi Veeran isä sangen pian päässyt selville siitä, ettei ollut varsin sopivaa nuorelle kahdeksantoista vuotiaalle viettää suurin osa päivästä kahden kesken herran kanssa, joka ei vielä läheskään ollut ennättänyt ukon ikään eikä näyttänyt paljon mitään piittaavan perheen muista jäsenistä. Mutta vaikka joutuneena epäsuosioon ja karkotetuksikin oli Vasiltseff joka tapauksessa aatelismies, tilanomistaja ja jotenkin varakas mies, eikä Veeran isä voinut olla ajattelematta, että hän, loppujen lopuksi, olisi sittenkin hyvä avioehdokas Veeran asemassa olevalle nuorelle tytölle. Maalla tunnetaan perin pohjin naapurien yksityinen elämä, ja niinpä oli siitäkin tultu täyteen varmuuteen, että Vasiltseff oli täydellisesti vapaa; kaikki tiesivät, että hän oli omituinen, että hän eli kuin munkki eikä pitänyt vireillä mitään luvattomia yhteyksiä toisten naisten kanssa. Kaikesta tästä yhteensä oli ollut seurauksena, että Veeran vanhemmat olivat tähän asti jättäneet tyttärelleen täyden vapauden seurustella ystävänsä Vasiltseffin kanssa parhaan tahtonsa mukaan, sanoen, että pahin, mikä saattoi tapahtua, oli naiminen, — ja pahempaankin voidaan joutua. Mutta nyt! Vasiltseff, joka vielä eilen oli ollut kunnioitettu, varakas tilanomistaja, hyvä naimatarjokas, oli tänä päivänä yhdessä käden käänteessä muuttunut kodittomaksi kerjäläiseksi, henkilöksi, jota oli vaarallista tunteakin. Mistään avioliitosta hänen ja Veeran välillä ei luonnollisesti enää voinut olla kysymystäkään, ja tytön maine ja kunnia oli saanut kolauksen ainaiseksi.

Kuten aina ikävyyksiin jouduttuaan kiiruhti kreivi nytkin tukahuttamaan oman syyllisyytensä tunnetta siten, että puski vihansa toisiin.

"Jahah, siinä nyt näet, pikku äiti! Olisi ollut parempi, jos sinä olisit vähemmän hemmotellut hermojasi ja sen sijaan pitänyt parempaa vaaria tyttäristäsi!" nuhteli hän vaimoaan.

Kreivitär tajusi itsekin selvästi, mihin häpeään heidän perheensä tämän tapauksen kautta oli joutunut, ja hän tunsi jo ennakolta esimakua niistä näköjään viattomista kysymyksistä ja valitteluista, joilla kaikki kuvernementin naiset tulisivat häntä piirittämään, kun hänen ensi kerran oli pakko lähteä kaupunkiin.