"Veera, mitä tämä merkitsee? Missä sitten on miehesi?" kysyin minä vallan ällistyneenä.
Lempeä, onnellinen hymy levisi Veeran kasvoille. "Minun mieheni on vankeudessa. Minä olen naimisissa Pavlenkoffin kanssa".
"Sinä lasket leikkiä! Tunsitko hänen entuudestaan? Missä olette tulleet tutuiksi?"
"Me emme tunne toisiamme ollenkaan! Minä näin hänet kaukaa oikeuden käynnin kestäessä, mutta vasta tänään, juuri ennen vihkimistä, olemme me puhutelleet toisiamme, vain muutamin sanoin".
"Mutta mikä tämän kaiken tarkoituksena on, Veera?" kysyin minä uudestaan, sillä minä en ymmärtänyt mitään. "Rakastuitko sinä häneen ensi silmäyksellä kuten Julia Romeoon, kuullessasi, kuinka kauniiksi yleinen syyttäjä hänet kuvasi tuomioistuimelle?"
"Älä puhu tyhmyyksiä", keskeytti Veera minut ankarasti. "Tässä ei ole kysymystä minkäänlaisesta rakkaudesta kummaltakaan puolen. Minä menen naimisiin hänen kanssaan yksinkertaisesti siitä syystä, että minun täytyy, sen vuoksi että tämä on ainoa keino hänen pelastamisekseen!"
Minä olin vaiti ja katsoin Veeraan ymmärtämättä vieläkään mitään.
Hän istui sohvan kulmassa ja alkoi kertoa tyynesti, liikkeenharjoittajan tavalla, kuin kysymyksessä olisi ollut aivan tavallisia jokapäiväisiä asioita.
"Katsos, oikeudenkäynnin loputtua oli minulla pitkä keskustelu asianajajain kanssa. He arvelivat, että mitä muihin syytettyihin tulee, paitsi Pavlenkoffiin, niin ei asia ollut kovin huonolla tolalla. Koulunopettaja tosin epäilemättä kuolisi kahden taikka kolmen kuukauden kuluessa, mutta eihän hänellä missään tapauksessa voinut olla pitkää elinaikaa, koska hän sairasti ankarata keuhkotautia. Kaikki muut taasen aijottiin lähettää Siperiaan, ja heihin nähden voitiin olla hyvässä toivossa, että he kestäisivät rangaistuksensa, palaisivat jälleen Venäjälle ja voisivat vielä kerran tehdä hyötyä elämässään. Mutta Pavlenkoff parka, hänen laitansa oli todellakin huonosti, niin huonosti, että hänelle olisi ollut melkein parempi, jos hän heti olisi tuomittu ammuttavaksi taikka hirtettäväksi. Siinä olisi ollut ainakin hänen loppunsa yhdellä kertaa! Mutta sen sijaan tuomitsivat he hänet kahdeksikymmeneksi vuodeksi pakkotyöhön!"
"No niin, Veera, onhan niitä monta, jotka semmoiseen tuomitaan!" muistutin minä arasti.