"Silloin havaitsin minä hetken tulleen. Minä purskahdin äkisti itkuun ja sanoin olevani rakastunut erääseen, jonka kanssa jos en saanut mennä naimisiin, en huolisi kenestäkään muusta maailmassa."
"No, mitä tämä tunnustus kreiviin vaikutti?" kysyin minä nauraen.
"Aluksi meni kaikki hyvin; hän osoitti minulle suurta myötätuntoa, pyysi minun olemaan itkemättä ja lupasi auttaa minua. Mutta saatuaan kuulla, kuka se oli, jonka kanssa tahdoin mennä naimisiin, niin ääni muuttui! Ukko vallan suuttui eikä tahtonut kuulla sanaakaan enää. Hän muutti kokonaan ääntä ja tuli kylmäksi ja juhlalliseksi. Nyt ei minulla enää ollut nimenä 'lapseni' tai 'suloinen enkelini' — nyt minä olin vaan 'te' ja 'neiti'. 'Hyvä neiti', sanoi hän, 'jos joku tyttö kunnioitettavasta perheestä sattuu rakastumaan johonkuhun lurjukseen, niin on hänen sukulaisillaan ainoastaan yksi tehtävä: — rukoilla Jumalaa valistamaan hänen järkensä'. No, minä huomasin, että asia meni hullusti ja aloin jo epäillä, mutta sitten…"
Veera keskeytti äkisti ja vaikeni.
"No, kuinka sitten kävi, Veera? Kerro toki", pyysin minä.
Hän punehtui.
"Näetkös… Nyt minä en todellakaan enää muista, kuinka se kävi, ja mitä minä oikeastaan sanoin hänelle, mutta… mutta hän ymmärsi asian äkisti niin, kuin minun välttämättömästi täytyisi mennä naimisiin Pavlenkoffin kanssa sovittaakseni erään synnin ja pelastaakseni kunniani".
"Oo, mutta Veera, etkö toki hävennyt pettää ukko raukkaa tuolla tavalla!" huudahdin minä nuhdellen.
Veera katsahti minuun kummastuneena. "Pettää ukko raukkaa!" huudahti hän pilkallisesti. "Mitä siinä on hävettävää? Häpeääkö hän ehkä? Asemassaan, vaikutuksellaan tsaariin voisi hän saada paljon hyvää aikaan. Mutta mitä hän tekee? Hän höpisee rukouksia ja kolauttelee otsaansa maahan toivossa saada taivaassakin yhtä hyvää ja mukavaa, kuin hänellä on ollut täällä maan päällä, — mutta toisista hän ei mitään välitä. Miksi oli hän ollut niin ystävällinen minua kohtaan? Sen vuoksi, että ulkomuotoni häntä miellytti, sen vuoksi että minä muistutin häntä hänen nuoruutensa hullutuksista ja panin hänen vanhan, jäykistyneen verensä hiukan liikkeeseen. Onko hänessä mitään kiittämistä? Kuinka on hän käyttäytynyt muuta nuorisoa kohtaan, joka lähetetään Siperiaan ja syöstään kurjuuteen? Parasta on olla siitä puhumatta! Kuinka monta kuoleman- ja karkoitustuomiota sinä luulet hänen allekirjoittaneen aikanaan?… Olisinko häntä pettänyt, jos olisi ollut mahdollista puhua hänelle kuin ihmiselle? Mutta se ei ollut ajateltavissa. Jos minä olisin koettanut vaikuttaa häneen sanomalla suoraan: pelastakaa Pavlenkoff! — Niin olisi hän vastannut: älkää sekaantuko asioihin, jotka eivät teitä koske, paras neitiseni! — Siinä olisi ollut kaikki tyyni. Kuinka minä siis olisin saattanut muuta tehdä kuin pettää häntä?"
Veera oli kiihoittunut ja hehkui mielenliikutuksesta.