"Pian sen jälkeen kuulin minä hänen askeleensa pimeissä, kapeissa portaissa, jotka narisivat hänen painonsa alla; vähän väliä takertui hänen sapelinsa käsipuuhun. Kaikki talonlapset, kertoi emäntäni myöhemmin hyökkäsivät paikalle nauttiakseen tästä tavattomasta näkemisestä, mutta eivät uskaltaneet liian lähelle, vaan seisoivat loitolla sormet suussa ja töllistelivät häneen kuin metsän otukseen.
"Ja niin astui kenraali huoneeseeni. Hän oli keski-ikäinen keikarimainen herra, jolla oli vaaleat, harmahtavat viikset, suoraan ulospäin sojottaen ja nähtävästi vahatut. Hän tuoksui vahvasti hajuvesiltä eikä ollut varmaankaan koskaan joutunut näin yksinkertaiseen asumukseen, mutta kokeneena miehenä ei hän ollut näkevinään, että hänen ympärillään oli mitään tavatonta. Emäntäni hääräsi ympäriinsä ja lykkäsi vieraalle tuolin rääsyisine selkänojaineen. Ruhtinas ei näyttänyt tätä huomaavan, vaan istahti siihen yhtä huolettomasti kuin hienoimmassa salongissa, laski kaskin polvelleen, ojensi toisen säärensä eteenpäin ja kääntyi minun puoleeni kohteliaasti hymyillen kysyessään: 'Olette varmaankin kreivitär Veera Vorontzoff, jonka kanssa minulla on kunnia puhua?' 'Olen', vastasin minä, 'minä olen se'. Hän viittasi emännälle, että jättäisi meidät kahden kesken, muutti sitten muotonsa tuttavalliseksi ja sanoi, että itse hänen majesteettinsa oli hänet lähettänyt ottamaan selvää, oliko totta, että minä tahdoin mennä valtiollisen rikollisen Pavlenkoffin kanssa naimisiin ja seurata häntä Siperiaan. 'Se on totta', vastasin minä.
"Sitten rupesi hän koettamaan puhua minulle järkeä. Kuinka saattoi niin nuori ja kaunis tyttö, sellainen kaunotar, sanoi hän, tuolla tavalla menetellä itsensä kanssa? Olinko ollenkaan ajatellut tekoani? Minä, venäläinen aatelisneiti, naimisissa juutalaisen, valtiollisen rikollisen kanssa! Minun lapseni eivät saisi mitään nimeä eikä säätyä, ja he olisivat ensimäiset moittimaan minua ihmisiksi kasvettuaan.
"'Kaikkea tätä olen jo ajatellut ja punninnut', vastasin minä, 'mutta minä en kuitenkaan muuta päätöstäni.'
"Kun kenraali näki, etten antanut perää, muuttui hän äkisti aivan isälliseksi ja vaalivaksi; hän siristi silmiään, nojautui minuun päin, tarttui käteeni ja sanoi kuiskaten: 'Minä olen vanha mies ja itse lasten isä, — minä tahdon puhua kanssanne, kuin olisitte oma tyttäreni. Tuollaista tapahtuu nuorille tytöille vallan helposti! Te ette ole ensimäinen, ettekä jää viimeiseksikään! Ei maksa vaivaa hävittää koko elämäänsä yhden hairahduksen tähden. Tsaari on armollinen ja kreivi suopea teitä kohtaan, — itse olen minä halukas palvelemaan teitä parhaalla tavallani. Vaikka olettekin tehnyt itsenne harha-askeleeseen vikapääksi, niin se voidaan tehdä tyhjäksi toisella tavalla; me hankimme teille kyllä toisen sulhasen!'
"Mutta minä teeskentelin yhä, kuin en ymmärtäisi häntä, vaan toistin toistamistani: Minä tahdon mennä naimisiin Pavlenkoffin kanssa ja seurata häntä Siperiaan.
"Kenraali huomasi, ettei tässä ollut mitään tehtävää, hän nousi, kumarsi ja meni. Minä puolestani kiiruhdin Pavlenkoffin asianajajan luokse, kerroin hänelle kaiken, mitä oli tapahtunut, ja pyysin häntä viipymättä ilmoittamaan puolustettavalleen siitä suunnitelmasta, jonka olimme tehneet hänen pelastamisekseen."
"Muutamia päiviä myöhemmin sain minä virallisen asiapaperin, joka oli varustettu tsaarin omakätisellä allekirjoituksella ja sisälsi hänen kaikkeinkorkeimman suostumuksensa, että saan mennä naimisiin valtiollisen rikollisen, juutalaista sukuperää olevan Pavlenkoffin kanssa, sitten kuin tämä on luopunut heprealaisesta uskontunnustuksestaan ja kääntynyt oikeauskoiseen kirkkoon; ja tuli meidän vihkimisemme tapahtua vankilan kirkossa santarmiöverstin ja kahden muun todistajan läsnäollessa."
Veera vaikeni ja vaipui ajatuksiinsa. Muutamia minuuttia istuimme me siinä äänettöminä.
"Veera", huudahdin minä vihdoin huolestuneena, "asia on nyt kerran tapahtunut ja myöhäistä on koettaa sitä muuttaa. Sinä olet päistikkaa heittäytynyt kuiluun. Mutta sano minulle Jumalan tähden, miksi et tullut kertaakaan minun luokseni ennen häitä, miksi et sanonut minulle sanaakaan siitä, mitä oli tekeillä? Olimmehan toki ystävät, sinä ja minä!"