"Olihan neiti salissa päivällisen jälkeen — ettekö kuullut mistä herrasväki puhui?" kysyi Anisja myöhemmin illalla riisuessaan Veeraa.
Salissa puheena olleesta asiasta oli Veera ymmärtänyt ainoastaan, että jokin onnettomuus uhkasi heidän perhettään. Ei kukaan ollut edes ajatellut käskeä häntä olemaan vaiti, mutta luokkatunne oli jo niin vahvaksi kehittynyt tässä pienessä aatelisperillisessä, että hän hyvin arvokkaasti vastasi: "Minä en kuullut mitään, Anisja!"
Vaikka oli jo yleensä tunnettua, että keisari ei ollut ainoastaan allekirjoittanut manifestia vaan myös levityttänyt sen kaikkialle maahan, pysyi herrasväki viimeiseen päivään, jopa viimeiseen silmänräpäykseenkin saakka levottomana sen vuoksi, että palvelusväki erehdyksestä "saisi kuulla jotakin". Palvelusväki puolestaan ei ollut mitään tietävinään, ja kaikki keskustelut etehisessä ja tarjoiluhuoneessa vaikenivat yhtä äkkiä herrasväen lähestyessä, kuin keskustelut salissakin jonkun palvelijan lähestyessä.
Vihdoin tuli yhdeksästoista helmikuuta, tämä niin suuresti peljätty ja odotettu päivä, joka toi helmassaan niin monta seurausta.
Koko Vorontzoffin perheen piti lähteä kirkkoon. Kirkossa piti papin lukea manifesti.
Jo kello yhdeksän aamulla ovat kaikki talossa pukeutuneet ja valmiit. Kaikki toimitetaan tänä päivänä kuumeentapaisella kiireellä ja samalla jonkinlaisella juhlallisuudella, melkein kuin oltaisiin hautajaisiin menossa. Jokainen pelkää sanovansa sanan liikaa. Lapsillakin on vaistomainen tunne päivän suuresta tärkeydestä ja merkityksestä; he pysyvät hiljaa ja äänettöminä eivätkä uskalla kysellä mitään.
Suuren sisäänkäytävän edessä on jo kahdet vaunut. Ne ovat huolellisesti puhdistetut, hevosilla parhaat hihnalaitteet ja kuskeilla uudet kaaput. Kreivikin on täydessä juhlaunivormussaan arvomerkkeineen; kreivittärellä on kallisarvoinen samettimantteli ja lapset ovat puetut kuin nuket.
Ensimäisessä kaleeshissa ajaa herrasväki — kreivi ja kreivitär etu- ja kolme tyttöä takaistuimella. Toisessa vaunussa kotiopettajattaret, emännöitsijä ja tilan hoitaja. Muu talonväki kulkee jalkasin. Ei kukaan jää kotiin, paitsi pikkulapset ja vanha ikäloppu Matvej.
Kirkkoon on kolme virstaa. Matkalla kohottaa kreivitär tuon tuostakin hajuvetisen nenäliinansa silmilleen. Kreivi pysyy synkän äänettömänä.
Avonainen paikka kirkon edustalla on mustanaan väkeä. Pari kolme tuhatta talonpoikaa vaimoineen on kokoontunut ympärillä olevista kylistä. Kaukaa näyttää tämä, kuin se olisi yksi ainoa harmaatakkinen ryhmä, jossa siellä täällä loistaa talonpoikaisvaimon korea päähuivi.