Hän huokasi jälleen ja veti peitettä alemma, sillä poskiin oli kohonnut veri ja kaula tuntui hikiseltä.
Hyyrikin on maksamatta, koko tämän kuun ja puolet viime kuusta. Eiköhän tulle herra kohta tahtomaan… vaikka eipähän hän sen tarpeessa ole. Voisihan hän käydä siellä ylhäälläkin puhumassa, mutta on se sekin niin ilkeätä kun herra on semmonen aina. — Kelpaisi hänenkin olla, saisi hyyrin tyyten anteeksi ja vielä muutenkin… Voi jos kerrankin saisi oikeat vaatteet. Mutta mikä hänellä lienee, hän on niin kumma välistä; niinkuin silloinkin, kun oli kontrahtia tekemässä… Hän oli ensin niin mielissään ja kuunteli lämpimänä kun herra tutusti jutteli ja laski leikkiään. Ja kun hän sitten koukeroitti nimensä alle ja herra nojasi kevyesti hänen olkapäähänsä, tuntui se varpaan neniinkin saakka. Mutta sitten nojasi herra rennommasti ja pisti sormenpäät hänen takin-nappiensa väliin. Hän katsahti lihavaa valkosta kättä rinnallaan ja sitten syrjästä herran kasvoihin, ja hän näki väkinäisen hymyn paksuilla värittömillä huulilla ja poskilihan värähtelevän…. Minkätähden hänellä on niin kumma luonto? Ei olisi silloin nälkä eikä kylmä… Vaan ehkä ne muutkin tuntevat samallaista inhoa ja häpeää ja vihaa kun heitä rahalla kositaan, mutta luovat silmänsä alas ja antavat ottaa. Ja sitten tottuvat myömään ruumiinsa rahalla… Mistäpä köyhä ompelutyttö miehenkään saa, ja jos saa jonkun juoppo-kisällin, niin ei ole ilo eikä kunnia silloinkaan suuri. Kyllä ei tämmösellä työllä pääse kunnon vaatteisiin, ei ikään, — tämmösellä työllä! — eihän tuota ole työtäkään…
Hänen katseensa pysähtyi nuttuun, joka riippui naulassa oven suussa, ja hän näki ajatuksissaan jokaisen salaisen paikan kun oli siihen ommellut. Eilen viimeksi oli koettanut nahkapuuhkalla rikkinäisiä napinkoloja peittää. Milloinkahan tuostakin pääsisi!
Silloin kuului porstuasta askelia ja joku lähestyi hänen oveaan. Nyt naputettiin hiljaa, hitaasti, ikäänkuin koetteeksi.
Hän oli hypähtänyt istumaan ja nostanut jo toisen paljaan jalkansa lattiaan.
Onkohan se työtä? Jumalan kiitos, ettei hän vienyt ompelukonettaan panttilaitokseen!
Silloin kuului toinen koputus, verkalleen, vaan kovasti niinkuin miehen rystysistä.
Mitä, jos se on herra! Hän päästää! Mutta ei…. taivaan nimessä, sänky levällään ja hän näin alastonna. Jos se nyt pääsee, niin hänet perii hukka… Mutta kuitenkin! Jos se on herra, ja hyyri on maksamatta, se hyyri se hyyri…
Hänen päätään vieppasi yhtäkkiä ja hän istui sängyn laidalle. Taikka jos se on poliisi? Jos herra on lähettänyt poliisin käskemään pois…
Hän pani kylmät kätensä ristiin ja kuunteli.