Ja niin tuli Heikistä Täperän isäntä ja nyt hän sai tehdä isännän töitä. Ei hän laiska ollut, mutta ei toki tarvinnut olla ojalla eikä semmoisessa. Hän pani itse katon latoon, joka oli harjapäilleen jäänyt, korjasi hakaveräjän ja nikerteli yhtä ja toista.
Tyytyväinen hän oli Annaansakin. Kyllä hän osasi pitää hyvän komennon kaikin puolin. Ei hän kahvia salaa särpinyt, niinkuin moni emäntä tekee ja varastaa yhteistä tavarata. — Ja tytöistäkin näytti tulevan tavallisia ihmisiä; hyväluontoisia ja taitavia. Ei Heikki ainakaan ollut älynnyt Täperällä yöjalkalaisia. Ei ollut hyvä tulla. Silloin saavat korennosta, jos hän vaan yhyttää!
* * * * *
— Tuleppas tänne, — sanoi Eeva tuvan ovelta Juhannuksen edellisenä
Perjantai-iltana.
Kaisu pyyhkäistä hutaisi pöydän pään, väänsi vedet luutusta ja asetti sen uunin nurkalle kuivamaan. Sitten hän hyppäsi ulos, vilkasi ympärilleen ja lippasi Eevan perässä saunallepäin. Helmat vähän suhahtivat nurmien latvoihin, kun he perättäin juoksivat. Eeva otti pitkän hypyn saunan edessä, kiskasi rivasta ja ovi läiskähti kiini hänen jälkeensä. Siinä oli iso sammakko kynnysalla. Niin ilettävän kostea. Isot silmät vain murjottivat kuin härän päässä. Kaisu käänsi sen kepillä. Siinä se seljällään räpäköi ja ojenteli sääriään. Sillä oli oikein reidet ja vyötäinen niin hoikka. Ilmankos sanotaan sadussa sen ennen olleen kuninkaan tyttären…
— Tokko tulet! Mitähän se nyt jäi sinne koko päiväksi?
— Kahviahan se särpii! Ähäts! Ja vehnäistä.
— He. Nurkan Juho oli vienyt vispilöitä kauppamieheen ja saanut vehnäistä.
— Taitaa olla hyvä antamaan se Kuhmoniemen akka…
— Miten sinä sanoit, — rouvahan se on…. On se. Melkein oli naula. Äiti antoi Nurkan Justiinalle liinan sormauksia ja kahmalollisen suoloja. Kuuluivat olleen ihan ilman.