Mutta kun hän Afrikaan oli tullut, heitti prokonsuli Sp. Albinus hänelle sotajoukon, joka oli veltto, sotaan kykenemätön, vaaroissa kuin ponnistuksissakin kestämätön, vikkelämpi kieleltään kuin kädeltään, liittolaistensa ryöstäjä ja itse vihollistensa saalis, komennotta ja kuritta pidetty. Siis tuli uudelle päällikölle sotilaiden pahoista tavoista enemmän huolta, kuin heidän suuresta lukumäärästään apua ja hyvää toivoa. Kuitenkin päätti Metellus, vaikka vaalikokousten viivykki paljon oli lyhentänyt kesäisen sotaretken aikaa, ja vaikka hän tiesi kansalaistensa mielten levottomasti odottavan sodan päätöstä, olla sotaan ryhtymättä, kunnes olisi pakoittanut sotilaat esi-isäinsä kuria noudattaen vaivoja kestämään. Sillä kun Albinus, Aulus veljen ja sotajoukon häviöstä säikähdyksissään, oli tehnyt sen päätöksen, ett'ei lähtisi voittomaasta, piti hän, niinkauvan kun kesäisen sotaretken kestäessä oli päällikkyydessä, sotilaita enimmiten seisovissa leireissä, paitsi kun paha löyhkä ja eläimen ruuan puute pakoitti hänen paikkaa muuttamaan. Näitä ei linnoitettu, eikä asetettu yövartioita, niinkuin sodassa tavallista onpi; kuinka kutakin halutti, oli hän poissa lipuiltansa. Kuormastoon kuuluvaa väkeä ja sotilaita kuleksi yöt päivät edestakaisin; kuleksiessaan hävittivät nämä seutua, tunkivat väkisin taloihin, kilpaa ajaen karja- ja orja-saalista ja vaihettaen näitä kauppiasten tykönä ulkomaan viinaan ja muuhun semmoiseen kaluun; sitä paitsi he myivät valtion antamat jyvät ja ostivat leipää päivittäin; sanalla sanoen, mitä löyhyyden ja ylöllisyyden häpiätä suinkin saatetaan mainita tai ajatella, sitä kaikkea oli tässä sotajoukossa ja muuta vielä lisäksi.
XLV.
Mutta siinä vaikeassa tilassa havaitsen Metellon yhtä hyvin kuin vihollisen vastustamisessakin olleen suuren ja viisaan miehen, joka niin suurella mielenmaltilla piti kohtuuden suosiota etsivän suopeuden ja kovuuden välillä. Sillä ensiksi oli hän poistanut löyhyyden apukeinot kieltämällä, ett'ei kukaan leirissä saisi myydä leipää taikka muuta keittoruokaa, ett'ei kuormastoa saisi olla sotajoukon seurassa, ett'ei sotamies leirissä eikä matkoilla ollessaan saisi pitää orjaa tai juhtaa. Muulle vallattomuudelle oli hän (myös) viisaasti rajan asettanut. Sitä paitsi muutteli hän joka päivä leiriä risti-marsseilla, linnoitti sen, juurikuin olisivat viholliset olleet saapuvilla, vallilla ja kaivannolla, asetteli vartioita tiheään ja kävi itse legatiensa kanssa niitä katsastamassa. Samaten oli hän, kun sotajoukko marssi, milloin ensimäisten, milloin jälkimäisten luona, useinpa keskelläkin, ett'ei kukaan rivistänsä lähtisi, että kävelisivät tiheässä lippuinsa lähellä ja sotamies kantaisi ruokansa ja aseensa. Näin vahvisti hän ennen pitkää sotajoukon enemmän hairahduksista estämällä kuin rankaisemalla.
XLVI
Kun Jugurtha sillä välin sanansaattajilta oli saanut kuulla, mitä Metellus toimi, rupesi hän, joka Romassa myös oli tullut tuntemaan hänen rehellisyytensä, tilaansa epäilemään, ja nyt vasta koki hän todenperäistä heittämystä aikaan saada. Siis lähetti hän konsulien luo rukoiliain tunnusmerkeillä varustetuita lähettiläitä, joiden piti anoa vaan hänelle itselle ja lapsille hengen armahdusta, mutta heittää kaikki muu Roman kansan ehtoon. Mutta Metellus tiesi jo edellisistä kokemuksista, että Numidialaisten suku oli petollinen, mielenlaadultaan huikentelevainen ja kapinan yrityksiin taipuvainen. Senpä tähden kävikin hän erikseen puhuttelemassa lähettiläitä, toista toisensa perään, koetellen heitä vähitellen, ja kun oli huomannut heidän olevaa itselleen sopivat, houkutteli hän heitä suurilla lupauksilla heittämään itselleen Jugurthan mieluisimmin elävänä, mutta jos se ei menestyisi, kuollunna. Muuten käski hän julkisesti sanoa kuninkaalle, mikä hänelle olisi mieleen. Sitten läksi hän itse, muutamien päivien kuluttua, tappovalmiin ja vihollisen tapaisen sotajoukon kanssa Numidiaan, jossa vasten sodan laatua majat olivat täynnänsä ihmisiä, karjat ja maanviljeliät ulkona; kaupungeista ja kylistä tuli vastaan kuninkaan virkamiehiä, jotka olivat valmiit antamaan jyviä, kuljettamaan muonavaroja, sanalla sanoen, tekemään kaikkea, mitä käskettiin. Ja kuitenkin kulki Metellus juuri kuin olisi vihollinen ollut saapuvilla, yhtä hyvin varustettuna sotajoukkonensa, tiedusteli lavealta kaikki, piti noita heittämyksen merkkiä valeh-vehkeinä, joilla hänelle koettiin pauloja virittää. Sentähden olikin hän itse keveästi varustettujen kohorttien sekä valitun linko- ja joutsimies-parven kanssa etujoukoilla; jälki-joukoilla piti legati C. Marius hevoisväkineen komentoa; kumpaisellenkin siivelle oli hän jakanut apu-hevoisväestön legionien tribuneille ja kohorttien päälliköille, että lentomiehet (kahakoitsiat) yhdessä sen kanssa kartoittaisivat takaisin vihollisten hevoisjoukot, missä ikinä nämät lähestyisivät. Sillä Jugurtha oli niin kavala ja tunsi hyvin paikat ja sotamenon, ett'ei varmaan voitu päättää, oliko hän vaarallisempi poissa vai läsnä ollessaan, rauhaa pitäessään vai sotaa käydessään.
XLVII.
Ei kaukana siitä tiestä, jota Metellus kulki, oli Numidialainen kaupunki, nimeltä Vaga, koko valtakunnan vahvimmasti käyty markkinapaikka, johon monta Italialaista tavallisesti oli asettunut asumaan ja kauppaa pitämään. Tähän asetti konsuli vartiaväestön, sekä koetellakseen (asukkaiden mieliä) että myös odotellaksensa, jos paikka olisi niin sovelias, että se sitä suvaitsisi; paitsi sitä käski hän ko'ota muonavaroja ja muuta, mitä sodassa tarvittaisiin, arvellen, niinkuin asianhaaratkin sitä muistuttivat, kauppiasten paljouden ja muonavarain olevan sotajoukolle hyödyksi ja toimitetuille vehkeille turvaksi. Näitten toimien tapahtuessa, lähetteli Jugurtha yhä hartaammin vaan rukoilevia lähettiläitä, anoi rauhaa, tahtoi paitsi omaa ja lastensa henkeä antaa kaikki Metellon haltuun. Vaan nämät vietteli kuningas, niinkuin entisetkin, petokseen ja lähetti (sitten) kotiin; kuninkaalta ei hän kieltänyt rauhaa, jota tämä vaati, mutta ei luvannutkaan sitä; ja sillä välin odotteli hän lähettiläiden lupausten täyttämistä.
XLVIII.
Kun Jugurtha vertasi Metellon sanoja hänen käytökseensä ja havaitsi itseään koeteltavan omilla keinoillansa, — koska sanoilla (kyllä) rauhaa ilmoitettiin, mutta hänellä muuten itse asiassa oli ankara sota edessään, koska suurin kaupunki oli luovutettu pois hänestä, ja vihollinen oli tiedustellut paikkakunnan sekä johdattanut hänen alamaistensa mielet kiusaukseen, — päätti hän, pakon vaatiessa, käydä asein taistelemaan. Siis tiedusteli hän vihollisten retket. Paikan sopivaisuus saatti hänen voiton toivoon, ja hän hankki kaikenkaltaista sotaväkeä niin suuret joukot kuin mahdollista ja pääsi, salaisia sivuteitä (kierrellen), Metellon sotajoukon edelle. Olipa siinä Numidian osassa, jonka Adherbal jaossa oli saanut omaksensa, etelästä tuleva joki, nimeltä Muthul; siitä noin 20,000 askeleen päässä oli joen kanssa yhtä suuntaa kulkeva vuorenselänne, jonka luonto ja ihmiset olivat autioksi heittäneet; mutta sen keskeltä kohoaa kukkulan tapainen, joka ulottuu äärettömän kauvas, kasvaen villiä öljypuita, myrttimetsää ja muita puita, jotka kuivassa ja hietaisessa maanlaadussa menestyvät. Välillä oleva lakeus oli veden puutteesta autio, paitsi lähellä jokea olevat paikat. Ne kasvoivat yltäyleensä pensaikkoa, ja niissä asui karjaa ja maanviljeliöitä.