Ennenkun hän nyt seuraavana päivänä läksi rynnätys-toimeen, käski hän kaiken hevoisväen asettua leirin eteen sille puolen, josta kuninkaan tulo oli odotettava; portit ja lähisimmät paikat hän jakoi tribuneille. Sitten hän itse meni kaupungille ja rynnätti niinkuin edellisenäkin päivänä sen muuria. Sillä välin töytäisee Jugurtha piilopaikastaan yht'äkkiä meikäläisten kimppuun. Ne, jotka olivat olleet asetut etujoukoksi, joutuivat pelosta vähäksi aikaa häiriöön; mutta muut tulivat kiiruusti apuhun. Eivätkä olisi Numidialaiset voineet kauvemmin vastustusta tehdä, elleivät hevoismiesten joukkoon sekoitetut jalkamiehet oteltaissa olisi toimittaneet suuria surmatöitä; ja näihin luottaen eivät hevoismiehet, niinkuin tavallisesti ratsustappelussa tapahtuu, ajaneet takaa ja sitten paenneet, vaan kävivät (yhtämittaa) kohti käännetyillä hevoisilla päälle, tunkeutuivat tapporivistöön sisälle ja saattoivat sen häiriöön. Näin he kevyt-aseisille jalkamiehilleen heittivät viholliset melkein voitettuina.
LX.
Samaan aikaan taisteltiin täyttä väkeä Zaman luona. Missä milläkin legatilla tai tribunilla oli komentonsa, siellä hän ankarasti ponnisti voimiaan; eikä kellään ollut toisessa enempää toivoa kuin itsessään. Samoin oli kaupunkilaistenkin: he kävivät päälle tai pitivät hankkeita joka paikassa, olivat hartaammat toisiansa haavoittamaan kuin itsiään suojelemaan. Riekkuna, kiihoitus-, riemu- ja valitus-huudot sekä aseiden kalske, kaikki sekaisin, kohosi taivasta kohden, keihäät lentelivät molemmin puolin. Mutta ne, jotka muuria suojelivat, katselivat levottomuudella ratsustappelua, kun ikään viholliset vähänkin vaan hellittivät taistelemasta. Sitä mukaa kun Jugurthan asiat olivat, näki heidät milloin iloisina, milloin tuskan-alaisina; ja jos jossakin heikäläiset saattoivat kuulla tai nähdä heitä, varoittivat toiset, toiset kiihoittivat tai viittaisivat kädellä tai liikuttelivat ruumistansa, huojuttain sitä sinne tänne, juuri kuin välttelisivät tai heittelisivät keihäitä. Kun Marius sai tämän tietää — sillä hänellä oli päällikkyys sillä puolen — hellitti hän mieliltämielin vähemmälle päälle käymästä ja oli epätoivoon heittäyvinään: hän suvaitsi Numidialaisten rauhassa katsella kuninkaan taistelua. Näiden niin hartaasti omaisiaan tarkastellessa, hän yht'äkkiä suurella voimalla rynnätti muuria; ja ryntötikkain avulla ylöskiivenneet sotilaat olivat jo päässeet melkein muurin päälle saakka, kun kaupunkilaiset riensivät kiviä, tulta ja muita heitto-aseita alas nakkelemaan. Meikäläiset aluttain tekivät vastarintaa; mutta sitten, kun yhdet ja toiset ryntö-tikat olivat särkyneet, syöstiin ne, jotka niillä olivat seisoneet, maahan; muut pakenivat pois, kuhun kukin pääsi, harvat ehiöinä, iso osa pahoin haavoitettuna.
LXI.
Nähtyään yrityksensä turhaan rauenneen, ja ett'ei kaupunkia voitu valloittaa eikä Jugurthaa saada tappelemaan muuten kuin väijyen tai hänelle itselleen etuisalla paikalla, ja että kesä jo oli loppuun kulunut, Metellus läksi Zaman luota ja pani vartio-väestöitä niihin kaupunkiin, jotka olivat kuninkaasta luopuneet ja kyllin lujat paikan luonnon taikka muurien kautta. Muun sotajoukon sioitti hän Numidiaa lähinnä olevaan voittomaahan talvea viettämään. Mutta tätä aikaa hän ei, muitten esimerkkiä noudattaen, omistanut levolle ja ylölliselle elämälle; vaan koska sota asein ei suuresti edistynyt, hankkiutui hän virittämään kuninkaalle salaisia pauloja hänen ystäväinsä kautta ja aseiden asemesta käyttämään näiden uskorikkoisuutta. Siis rupesi hän monilla lupauksilla koettelemaan Bomilcaria, — joka Jugurthan kanssa oli ollut Romassa ja sieltä salaisesti, takausmiehet hankittuaan, oli lähtenyt Massivan murhasta langetettua tuomiota pakoon, — koska tällä, joka nautti kuninkaan ylintä ystävyyttä, paraiten oli tilaisuutta häntä pettämään; ja ensi aluksi laittoi hän niin, että tämä salaisesti tuli hänen puheilleen; sitten, varmasti vakuutettuaan, että, jos hän laittaisi Jugurthan elävänä tai kuolleena hänen käsiinsä, senaati hänelle suvaitsisi rankaisemattomuuden ja hänen omat rikoksensa anteeksi, houkutteli hän helposti puolellensa Numidialaisen, joka oli vilpillinen luonnonlaadultaan ja sen ohessa pelkäsi, että, jos Romalaisten kanssa rauha rakennettaisiin, hän itse rauhan-ehtojen kautta heitettäisiin niille rangaistavaksi.
LXII.
Heti kun sopivaa tilapäätä sattui, tämä kävi Jugurthan luo, joka levotonna vaikeroitsi tilaansa, ja rukoili häntä kyynelsilmin hartaasti, että kerrankin katsoisi omaa, lastensa ja häntä kohtaan niin ansiollisesti käyttäinneen Numidian kansan etua: kaikissa tappeluissa olivat he muka tappiolle joutuneet, maat olivat hävitetyt, monta ihmistä oli vangiksi otettu ja surmattu, valtakunnan varat olivat vähiin huvenneet, kylläksi usein oli jo koeteltu sekä sotilaiden urhoollisuutta että onnea; hänen olisi varominen, ett'eivät Numidialaiset, hänen viivytellessään, itse pitäisi neuvoansa. Näillä ja muilla semmoisilla syillä sai hän kuninkaan mielen taipumaan heittämykseen. Lähetetäänpä päällikön luo lähettiläitä ilmoittamaan, että Jugurtha on taipuisa käskyjä noudattamaan ja ehdottomasti heittämään itsensä sekä valtakuntansa hänen turviinsa. Metellus käskee kiiruusti kutsua talvimajoista kaikki senaatorin-säätyiset ja neuvottelee näiden sekä muitten kanssa, jotka hän pitää siihen soveliaina. Näin vaatii hän esivanhempain tavan mukaan, neuvokunnan päätöksestä, lähettiläiden kautta Jugurthalta 200,000 naulaa hopiata, kaikki elehvantit ja jokseenki paljon hevoisia ja aseita. Ja kun tämä viipymättä on tehty, hän käskee tuoda esille ylikarkurit kaikki sidottuina. Niistä tuotiinkin iso osa, niinkuin käsketty oli; muutamat harvat olivat paenneet Bocchus kuninkaan luo Mauritaniaan, kun ikään heittämys alkoi. Koska nyt Jugurtha, paljas kun oli aseista, miehistä ja rahasta, itse kutsuttiin päällikön luo Tisdron kaupunkiin, rupesi hän mieltänsä muuttelemaan ja pahasta omastatunnosta pelkäämään ansaittua rangaistusta. Kun vihdoin epäillessä oli mennyt monta päivää, joitten kuluessa hän vastoinkäymisiin kyllästyneenä, milloin piti kaikkea parempana kuin sotaa, milloin itsekseen mietiskeli, kuinka vaikea lankeemus kuningasistuimelta orjuutehen olisi, rupesi hän uudestansa sotimahan, turhaan menetettyään paljon tähdellisiä apuneuvoja. Romassa oli senaati, neuvotellessaan voittomaista, päättänyt Numidian Metellon hallittavaksi.
LXIII.
Samaan aikaan sattui Uticassa C. Mariolle, hänen jumalille kiitosuhria kantaessaan, että uhritietäjä hänelle oli ennustanut suuria ja ihmeellisiä asioita. Sentähden pitäisi hänen, jumaliin luottaen, panna toimeen, mitä mielessään ajatteli, ja niin usein kuin mahdollista koetella onneaan: kaikki menestyisi muka hyvästi. Mutta tätäpä kiihoitti jo ennestään ääretön halu konsulin-virkaan; ja sen saavuttamiseen olikin hänellä yltäkylläisessä määrässä kaikki muut omaisuudet, paitsi suvun ikä, nimittäin: ahkeruus, rehellisyys, suuri sotataito, sodassa hirmuinen, kotona kohtuullinen mieli, joka ei ollut hekuman eikä rikkauden orja ja himosi vaan kunniaa. Hän oli syntynyt Arpinossa sekä koko lapsuuden ijän aikana siellä saanut kasvatuksensa; ja niin pian kun hänen ikänsä sieti sotapalvelusta, hän harjoitti itseään sotatoimissa, ei kreikalaisessa kaunopuheliaisuudessa eikä kaupungin elämän hempeydessä. Näin tuleentuivat jaloissa toimissa lyhyellä ajalla hänen turmeltumattoman henkensä voimat. Siis, heti kun hän kansalta pyysi sotatribunin virkaa, nimitettiin hän siksi kaikissa ruoduissa; helposti tunnettuna, vaikka enimmät eivät olleet nähneet häntä. Sitten hankki hän itselleen siitä virasta toisen toisensa, perään; ja viroissaan hän aina käyttiikse niin, että häntä pidettiin paremman arvoisena, kuin se oli, jota hän toimitti. Ja kuitenkaan ei rohjennut tämä siihen aikaan asti semmoinen mies — sillä myöhemmin ylpeytensä saattoi hänen lankeemukseen — hakea konsulinvirkaa. Silloin antoi vielä rahvas muita virkoja, aatelisto konsulinviran keskensä kädestä kätehen. Ei kellään vasta-aateloitulla ollut niin suurta kuuluisuutta ja urotöiden mainetta, ett'ei häntä olisi pidetty mahdottomana siihen kunniaan ja ikäänkuin saastaisena.