Mutta konsuli kävi, niinkuin päättänyt oli, ahdistamaan kaupunkia sekä linnoja, ja luovutti vihollisilta muutamat väkivallalla, toiset peloittamalla taikka palkintoja lupaamalla. Ja aluttain hän toimitteli (vaan) vähäpätöisempiä yrityksiä, arvellen Jugurthan tulevan käsikähmähän, omaisiaan varjellakseen. Mutta kun hän sai tietää hänen olevan kaukana ja työskentelevän muissa toimissa, näytti hänestä aika olevan ryhtyä suurempiin ja vaikeimpiin hankkeisin. Olipa hirmuisen avarain erämaiden välissä suuri ja mahtava kaupunki, nimeltä Capsa, jonka perustajana mainitaan libyalaista Herkulesta. Sen asukkaat olivat Jugurthan tykönä veroista vapaat ja lempiän hallinnon alla, jonka vuoksi heitä pidettiinkin uskollisimpina; vihollista vastaan he olivat lujat ei ainoastansa muurien ja aseitten sekä väestönsä, vaan paljon enemmin vielä seudun kolkkouden kautta. Sillä paitsi kaupungin lähitienoota on kaikki muu seutu autiota, viljelemätöntä, vedestä köyhää sekä käärmeiden tähden vaarallista; ja näitten niinkuin muittenkin petojen raivo on ruuan puutteesta rajumpi. Päälliseksi yltyy vielä käärmeiden jo itsessään turmiollinen luonto enemmän janon kuin minkään muun kautta. Tämän kaupungin valloittamiseen oli Mariolle tullut erinomaisen suuri halu, sekä sodan hyödyn vuoksi, että myös koska asia näytti vaikialta. Olipa Metelluskin suurella kunnialla vallannut Thalan kaupungin, joka asemansa ja linnoituksensa suhteen ei ollut paljon erikaltainen, paitsi että Thalan seudussa, ei kaukana muureista, oli muutamia lähteitä. Capsalaisilla oli vaan yksi lähde alati kumpuavalla vedellä, ja se kaupungin sisällä; muuten he käyttivät sadevettä. Sitä voitiin siellä sekä koko merestä kaukana olevassa Afrikassa, jossa villintapaisesti elettiin, helpommasti kärsiä, siksi että Numidialaiset enimmästään söivät maitoa ja metsäeläinten lihaa, eikä himonneet suolaa eikä muita kurkun himarteita. Ravinto oli heillä nälkää ja janoa vastaan, ei hekumaksi eikä ylöllisyydeksi.
XC.
Siis piti konsuli, tiedusteltuaan kaikki — luultavasti luottaen jumalihin; niin suuria vastuksia vastaan hän ei näet omalla viisaudellaan voinut kyllin varustaa itseänsä; sillä hänellä oli puute muonavaroistakin, koska Numidialaiset enemmin harjoittavat karjanruuan kuin jyvien viljelemistä ja kuninkaan käskystä olivat kuljettaneet linnoitettuihin paikkoihin kaikki, mitä kasvanut oli; ja maa taasen oli kuiva ja hedelmistä tyhjä siihen aikaan, sillä nyt oli kesän loppu (käsissä) — konsuli piti, sanon minä, kyllin varovaisesti tointa: antoi kaiken karjan, joka edellisinä päivinä oli saaliiksi saatu, apujoukkoin hevoismiehille ajettaviksi, käski A. Manlius legatin ynnä kevytaseellisten kohorttien käydä Larin kaupunkiin, johon oli toimittanut palkkarahaston sekä muonavarat, ja sanoi itse muutamain päiväin perästä, saalisretkillä liikkuessaan, niinikään tulevansa sinne. Näin salaten hankkeensa, kulki hän eteenpäin Tanas-joelle.
XCI.
Muuten hän matkalla joka päivä jakoi karjaa sotaväelle, yhden verran kullenki centurialle sekä turmalle, ja piti huolta siitä, että vuodista tehtiin nahkasäkkiä. Myöskin lieventi hän muonavarojen puutetta ja valmisteli kaikkien tietämättä pikaan tarvittavia apuneuvoja. Vihdoin kun kuudentena päivänä tultiin joelle, oli sangen suuri paljous nahkasäkkiä valmiina. Hän käski sotilasten siinä asettua keviästi varustettuun leiriin, ottaa ruokaa, olla valmiit lähtemään päivän laskiessa ja, heitettyään pois kaikki muut kannettavat, ottaa mukaan itsellensä ja juhdille vaan vettä kuljetettavaksi. Sitten, kun aika näytti olevan, lähti hän leiristä ja asettui koko yön kuljettuaan. Samaten teki hän seuraavana yönä. Kolmantena tuli hän sitten paljon ennen päivän valkenemista mäkiseen seutuhun, joka Capsasta ei ollut kauempana kuin kahden penikulman päässä, ja odotteli siinä niin salaisesti kuin suinkin taisi, kaiken sotaväkensä kanssa. Mutta kun päivä alkoi ja Numidialaiset, jotka eivät mitään viha-töitä pelänneet, joukottain olivat lähteneet kaupungista, käski hän tuota pikaa koko hevoisväestön ja sen kanssa ripeimpäin jalkamiesten rientää Capsaan ja sulkea portit; sitten seurasi hän itse joutuisasti tappovalmiina, eikä suvainnut sotilaiden ryöstellä. Kun kaupunkilaiset tämän havaitsivat, pakoitti heidän häiriön alainen tilansa, tavaton pelkonsa, odottamaton onnettomuutensa ja lisäksi vielä se seikka, että osa porvareita oli muurien ulkopuolella vihollisten vallassa, heidät heittämystä tekemään. Kuitenkin poltettiin kaupunki, mieskuntaiset Numidialaiset surmattiin, kaikki muut myytiin, ja saalis jaettiin sotilaille. Tämä teko oli vasten sodan oikeutta, mutt'ei se tapahtunut konsulin ahneudesta eikä häijyydestä, vaan siksi, että paikka oli Jugurthalle sopiva, meille vaikiapääsyinen, ja että kansa oli huikentelevaa ja epätaattavaa, jota ei hyvillä töillä eikä peloituksilla voitu aisoissa pitää.
XCII.
Kun Marius oli saanut toimeen niin tähdellisen yrityksen, oman väkensä mitään vahinkoa kärsimättä, ruvettiin häntä, joka jo ennestään oli suuri ja mainio, pitämään vieläkin suurempana ja mainiompana. Kaikki sekin, joka ei ollut hyvin mietittyä, luettiin hänelle ansioksi; sotilaat, kun heitä pidettiin hellässä kurissa ja sen ohessa olivat rikastuneet, ylistivät häntä taivaasen asti. Numidialaiset pelkäsivät häntä enemmän kuin kuolevaista ihmistä; vihdoin luulivat kaikki liittolaiset ja viholliset hänellä joko olevan jumalallisen mielen, taikka jumalain viitaten ilmoittavan hänelle kaikki. Kun se yritys on hyvin luonnistunut, konsuli lähtee muille kaupungeille; muutamat hän valtaa vastaan sotivilta Numidialaisilta, enimmät, jotka Capsalaisten kurjan kohtalon tähden ovat autioiksi jätetyt, hän hävittää tulella. Suru ja surma täyttää kaikki. Viimein valloitettuaan monta paikkaa, ja enimmät väestönsä verta vuodattamatta, hän ryhtyy toiseen yritykseen, joka (tosin) ei ole niin vaarallinen kuin Capsalaisia vastaan tehty, mutta yhtä vaikia. Sillä lähellä Mulucha-jokea, joka eroitti Jugurthan ja Bocchon valtakunnat, oli muutoin lakian maan keskellä louhikkovuori, kyllin avara vähäiselle linnoitukselle, äärettömän korkia, yhdellä sangen ahtaalla sisällekäytävällä; oli näet koko paikka luonnoltaan jyrkkä, juurikuin ihmiskäsien kautta ja vartavasten (siksi tehty). Tätä paikkaa koetti Marius kaikin voimin valloittaa, koska kuninkaan aarteet olivat siellä. Mutta se yritys kävi hyvin enemmin sattumaltaan kuin itse tuuman vuoksi. Sillä linnasessa oli kyllin miehiä ja aseita, suuri varasto jyviä sekä vesilähde, ja paikka ei ollut sovelias valleille eikä torneille eikä muille konelaitoksille. Linnalaisten kuljettava polku oli sangen kaita ja molemmin puolin äkkiviettoinen. Suojakattoja lykeltiin suurella vaaralla turhaan; sillä kun vähän olivat eteenpäin siirtyneet, hävitettiin ne tulella tai kivillä. Sotilaat eivät voineet seisoa piiritysrakennuksen edessä, paikan hankaluuden vuoksi, eikä ilman vaaratta työksennellä suojakattojen alla; kaikki urhoollisimmat kaatuivat taikka haavoitettiin, muilla lisääntyi pelko.
XCIII.
Mutta Marius, kun hukkaan oli kuluttanut monta päivää ja paljon vaivaa, alkoi surullisessa mielessään miettiä, heittäisikö sikseen hankkeensa, koska se oli turhaa ollut, vai odottaisiko onnea, jonka myötäisyyttä hän usein oli saanut nauttia. Ja kun hän näillä ajatuksilla monta päivää ja yötä, sinne tänne horjuen, vaivasi päätänsä, havaitsi sattumaltaan eräs Ligurialainen, apujoukkoihin kuuluva alhainen sotamies, joka oli lähtenyt leiristä vettä noutamaan, ei kaukana linnan siitä sivusta, joka oli sotivista poispäin, kivien välissä matavia raakkuja. Kun hän nyt näitä haeskeli yhden ja toisen, ja sitten usiampia, oli hän poimintakiihkossaan vähitellen noussut melkein vuoren korkeimmalle paikalle; ja koska hän huomasi sen kohdan olevan ihmisistä tyhjän, käänsi halu toimittaa jotain vaikiata, kuten ainakin ihmisluonteen tapa on, hänen mielensä.[1] Sattumaltaan oli siinä paikassa kallioiden väliin kasvanut iso rautatammi, joka juuresta oli vähän eteenpäin väärä, vaan sitten oli taipunut takaisin ja ylennyt ilmaan, johon luonto saattaa kaikki kasvit. Kiiveten milloin tämän oksia; milloin ulos pistäviä kallionmöhkäleitä pitkin, pääsi hän linnan aseman tasalle,[2] koska kaikki Numidialaiset innostuneina oleskelivat taistelevain lähisyydessä. Tiedusteltuaan kaikki, minkä pikaan luuli hyödyksi olevan, käypi hän samaa tietä takaisin, ei umpimähkään, niinkuin ylös oli kavunnut, vaan tutkien kaikkia ja vilkuen ympärilleen. Nyt menee hän joutuun Marion luo, ilmoittaa hänelle, mitä tapahtunut oli, kehoittaa häntä koettelemaan linnaa siltä puolen, josta hän oli ylös kavunnut, ja lupaa itse lähteä tien-osoittajaksi sekä edellä-käviäksi vaarassa. Marius lähetti läsnäolevista muutamia hankkimaan tietoja siitä, mitä tämä oli luvannut. Näistä kertoi kukin mielensä mukaan asian vaikiaksi tai helpoksi. Kuitenkin kiihtyi tästä kuninkaan mieli vähän. Siis valitsi hän torvensoittajain ja sarvenpuhaltajain joukosta viisi vikkelintä miestä ynnä näitten kanssa neljä centurionia heille turvaksi, käski kaikkien totella Ligurialaista ja määräsi seuraavan päivän sen yrityksen toimeen panemiseen.
[1] Tässä on seurattu tekstiä: Ubi postqvam solitudinem intellexit, more humani ingenii cupido difficilia faciundi animum vortit.